Missä ohjelmassa laulettiin Pistäppä soppaan pippurii, ettei se soppa happane?

Missä ohjelmassa laulettiin Pistäppä soppaan pippurii, ettei se soppa happane?

2 vastausta

Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa on aikoinaan kysytty tästä samasta laulusta ja ohjelmasta, jossa se on esitetty. Tuolloin kirjastonhoitaja on selvittänyt, että laulu olisi esitetty Spede showssa vuonna 1971

Kyseinen ohjelma on katsottavissa DVD:llä Spede show : pääasia että on kivvaa 1965-1972. Tallenne on lainattavissa joissakin Suomen kirjastoissa, esimerkiksi pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastoissa.

Kommentit (0)
04.11.201513:23
5711
24

Muistan äitini rallatelleen Kesäillan valssia noilla sanoilla jo joskus 1960-luvun alkupuolella. Sain sen vaikutelman, että se on ollut jo hänen kouluaikoinaan tunnettu. Mahdollisesti kyse oli kotitalouden oppitunnilla annetusta muistivinkistä pippurin merkityksestä ruoan säilyvyyden parantajana.

Silloin vuoden 1971 Spedeshow ei voisi olla alkuperäinen esitys, varsinkaan kun äitini inhosi Speden tyyliä ja hahmoa eikä muutenkaan katsonut televisiota tuohon aikaan käytännössä ollenkaan. Valitettavasti asiaa ei enää pysty häneltä tarkistamaan.

Sen vielä tarkennan, että alkujaan pippuria ei "pistetty" soppaan, vaan "pantiin". Ennen ei niin säikytty "panna"-verbin kahtalaista merkitystä. Soisin sen käytön palaavan ennalleen laittamisen ja asettamisen rinnalle, koska pistäminen on kuitenkin ihan muuta.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi