Missä muissa valtauskonnoissa kristinuskon lisäksi on ehdoton "Älä tapa"...

Missä muissa valtauskonnoissa kristinuskon lisäksi on ehdoton "Älä tapa"...

Missä muissa valtauskonnoissa kristinuskon lisäksi on ehdoton "Älä tapa" kielto. Ei sillä, että se kristittyjäjään olisi koskaan tappamasta estänyt, mutta ajattelinpahan vain, kuinka surkuhupaisa on uskonsota, jonka molempia osapuolia sitoo ehdoton tappamiskielto.

Vastaus

Mikään suurista maailmanuskonnoista (tai lähellä uskontoa olevista filosofisista opeista) ei taida suhtautua ehdottoman kielteisesti tappamiseen. Suurimmista esimerkiksi kuusi suurinta – kristinusko, islam, hindulaisuus, buddhalaisuus, sikhiläisyys ja juutalaisuus – kyllä kehottavat hyvän tekemiseen ja pahan välttämiseen. Uskonnollisen moraalin kulmakiviä tapaavat olla lähimmäisen rakkaus ja elämän kunnoittaminen jumalten lahjana. Monissa uskonnoissa ilmaistaan eri sanoin kristityille vuorisaarnasta tuttu ajatus: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille”.

Rakkaus ja kunnioitus ovat kuitenkin ehdollisia. Suurten uskontojen moraalisissa koodistoissa väkivalta on oikeutettua silloin, kun puolustetaan itseä tai omaa uskoa, tai kun rikolliset tarvitsevat rangaistuksensa.

Islam on yksi niistä uskonnoista, joissa erityisesti rohkaistaan hyvän tekemiseen ja pahan kieltämiseen. Muslimeille on jo Koraanissa asetettu velvollisuus tehdä hyviä töitä sekä kehottaa toisiaan totuuteen ja kärsivällisyyteen. Julistuksessa on esimerkiksi pätkiä, joissa kehotetaan suhtautumaan uskottomiin ja toisin uskoviin nimenomaan kärsivällisyydellä, ja sellaisiakin joissa suositaan taisteluista pidättäytymistä, tai ainakin hyökkäämättömyyttä. Ja sitten on niitä pätkiä, joissa hyväksytään itsepuolustus ja pahantekijöiden vastustaminen. Jihad, tämä ”pyhä sota”, joka usein mainitaan yhtenä islamin kulmakivistä, tarkoittaa erityisesti sisäistä kilvoittelua. Suuri jihad merkitsee muslimeille omien alempien taipumusten voittamista, sisäistä puhdistautumista ja Jumalan johdatukseen antautumista. Pieni jihad on sitten taistelua ulkomaailmaa vastaan. Sodan syyn täytyy kuitenkin olla oikea ja muut mahdollisuudet on pitänyt tutkia loppuun asti.

Suurissa itämaisissa uskonnoissa tunnetaan ahimsan periaate, joka tarkoittaa elämän loukkaamattomuutta. Siihen liitetään rakkaus, pyyteettömyys, rauhanomaisuus ja kaikkien elämänmuotojen kunnioittaminen.

Yksi hindujen elämää määrittävistä päämääristä on dharma, oikeudenmukaisuus. Pyhässä runoelmassa Mahabharatassa on esimerkiksi kirjoitettu: ”Älä tee millekään olennolle pahaa ajatuksilla, sanoilla, tai teoilla, vaan ole ystävällinen ja antelias. Tämä on hyvien ikuinen velvollisuus. Maailma on enimmäkseen tällainen: ihmiset ovat ystävällisiä, jos heitä rakastetaan. Mutta hyvät ovat armeliaita vihollisiaankin kohtaan”. Toisaalla hindulaisissa teksteissä määritellään kuitenkin rikolliset ja sotaisat hyökkääjät ahimsan ulkopuolelle. Väkivaltaa voidaan siis käyttää itsepuolustukseksi, aseistetun hyökkääjän vastustamiseksi tai rikollisten rankaisemiseksi. Joskus sota nähdään osana normaalia elämää ja sotilaille luontaisena velvollisuutena.

Sen sijaan varhaisissa buddhalaisissa teksteissä vahvasti puolustetaan elämän kunnioittamista. Väkivaltaista rikollisten ruotuun palauttamista tai sotaa ei ehdottomasti torjuta, mutta konfliktien ratkaisuun kehotetaan rauhanomaisesti ja mahdollisimman vähäisin vammoin. Tosin samoista varhaisista lausumista on tietysti nostettu niitäkin näkemyksiä, jotka puoltaisivat oikeutettua sotaa. Tappaminen on luonteeltaan niin monimutkainen teko, että sen eettisyyttä voisi arvioida tahallisuuden tai tarkoituksen läpi.

Sikhien etiikka kiteytyy sevaan eli sosiaaliseen palvelutyöhön. He uskovat palvelevansa Jumalaa palvelemalla toisia ihmisiä. Heille Jumala on olemassa jokaisessa kanssaeläjässä. Koko ihmiskunta on yhtä, sillä Jumalan silmissä kaikki ovat tasa-arvoisia. Sikheillä on silti erittäin pitkälle kehitetty teoria oikeutetusta sodasta. Sen mukaan sota on vasta viimeinen keino; vasta kun muut keinot ovat epäonnistuneet, on oikeus käyttää väkivaltaa.

Juutalaiset tunnustavat samat kymmenen käskyä kuin kristityt. Heille pyhä kirja on nimittäin Heprealainen Raamattu, jonka kristikunta tuntee nimellä Vanha Testamentti. Raamatun opetukset ja tulkinta hahmottavat koko juutalaista uskoa ja elämää. Noudattamalla Tooran (eli Mooseksen viiden kirjan) käskyjä ihminen voi toimia oikein, tehdä hyvää. Eräs rabbi kokosi Tooran yhteen maksiimiin: ”Sitä mikä vahingoittaa sinua itseäsi, älä tee lähimmäisellesi”. Mutta mutta… Raamatussa on monia, keskenään kiisteleviäkin näkemyksiä. Ja uudet ajat luovat aina uusia ongelmia, joihin oppineet etsivät vastauksia omien, rajallisten viitekehystensä läpi.

Herran viides käsky ei siis sekään ole ehdoton. Esimerkiksi kristillinen moraali on hyvinkin jännitteinen ja monimielinen, sillä Raamattu on eettisissä kannanotoissa ristiriitainen ja jättää itse asiassa kokonaan vastaamatta moniin kysymyksiin. Kristitty voi ottaa lähtökohdakseen Vanhan Testamentin konkreettiset säädökset, Jeesuksen vuorisaarnan tai eräänlaisen ”luonnonoikeuden”, jota teologisessa ajattelussa on myöhemmin korostettu. Siksi samaa uskoa tunnustavien ratkaisut samaan ongelmaan voivat olla erilaisia, jopa toisensa kumoavia. Monet kristityt nimittäin luottavat Paavalin vaatimukseen siitä, että heidän pitäisi olla kuuliaisia esivallalle. He hyväksyvät asepalveluksen ja oikeutetun sodan. Pasifistit taas vetoavat vuorisaarnaan ja kieltäytyvät tekemästä pahalle vastarintaa.

Usko itsessään ei riitä väkivaltaan tai oikeuta tappamista. Kautta historian uskonnon nimissä käydyissä sodissa on ollut kyse muusta(kin) kuin uskonnollisista kiistoista. Uskontoa käytetään poliittisten tavoitteiden ajamiseksi ja politiikkaa uskonnollisten päämäärien toteuttamiseksi. Uskonnollisin julistuksin pyritään valtaan ja saavutettua valtaa perustellaan uskonnolla. Uskonnolla lujitetaan kansallista identiteettiä ja torjutaan ulkoapäin tulevia kulttuurisia vaikutteita. Ja kun vanhat ideologiat sortuvat, uskonnosta saatetaan etsiä sitä kaikkia ja kaikkea määrittävää uutta arvopohjaa.

Viides käsky Katekismuksessa:
http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/5.html

Lähteet:
Haeri, Fadhlalla: Islam (Tammi, 1996)
Islamilainen kulttuuri (Otava, 1998)
Juutalainen kulttuuri (Otava, 1998)
Keene, Michael: Maailman suuret uskonnot (WSOY, cop. 2004)
Koraani (WSOY, 1980)
Uskonnot maailmanpolitiikassa (WSOY, 1999)
Uskonnot maailmassa (WSOY, 1999)
http://www.ihmisoikeudet.net/ihmisoikeudet-ja-uskonnot
http://en.wikipedia.org/wiki/Ahimsa
http://www.uskonnot.fi/uskonnot/view?religionId=14

Kommentit (0)

Vastauksesi