Minulla on vaivaava juttu, johon haluaisin jotenkin loogisen ratkaisun. Nimittäin, olen 15-vuotias. Olen viisi vuotta miettinyt mikä tarkoitus elämällä on?

Minulla on vaivaava juttu, johon haluaisin jotenkin loogisen ratkaisun. Nimittäin, olen 15-vuotias. Olen viisi vuotta miettinyt mikä tarkoitus elämällä on?

Minulla on vaivaava juttu johon haluaisin jotenkin loogisen ratkaisun.Nimittäin, olen 15-vuotias. Olen viisi vuotta miettinyt mikä tarkoitus elämällä on. Ajatukset tulee pintaan varsinkin keväisin ja välillä lomilla jos olen yksin ja minulla on aikaa miettiä. Nyt kun olen kasvanut, tuntemukset ovat vähentyneet, mutta muistan kun joskus mulla oli jopa kuukauden putkia jolloin aamun eka ajatus oli; en tiedä mitä järkeä on nytkin nousta kun kuitenkin joskus kuolemme, tämähän on vain väliaikaista. Rakastan elämää, en voisi kuvitella ikinä satuttavani itseäni, haluan nähdä mitä maailmassa tapahtuu. Onko päässäni joku vika kun mietin tällaisia? Onko mahdollista että nämä ajatukset joskus häviävät, ja 30 vuoden päästä huomaan että eipä ole tullut niitäkään ajatuksia pitkään aikaan? Äitini kertoi että hän ajatteli tällaisia 20 vuotiaana, mutta kun hän perusti perheen ja tuli uskoon, hänellä ei enää ole ollut niitä. Eihän tämä ole masennusta??? En kestäisi jos tämä olisi masennusta.. Nykyään minua ei vaivaa niin paljon ajatus että mitä järkeä kaikessa on, olen vain yrittänyt hyväksyä sen että elämä on elämistä varten, ja olenkin ehkä hieman onistunut sisäistämään sen. Mutta nyt mua on alkanut vaivata ja ahdistaa ajatus että mitä jos tämä ei ikinä lopu, elämääni varjostaa aina nuo ajatukset (huomaan että pääni on outo noidankehä,kun olen päässyt jostain asiasta pois, siirtyy seuraavaan ja siitä sitten taas siihen alkuperäiseen ajatukseen) Aina jos äiti esim. selittää että "tämä on ihan normaalia, kaikki nuoret ajattelevat välillä tämmöisiä", ajatukset helpottaa jopa puoleksi vuodeksi. Mutta ajatukset saattavat palata pienimmästäkin jutusta, esim. luin netistä tekstin, jossa 40-vuotias nainen kertoo ajatelleensa 11-vuotiaasta asti näitä juttuja, ja ajattelee vielläkin, eikä enää jaksa.... Eihän minulle käy näin?! Nyt tuli paljon asiaa :D mutta olisi kiva saada teiltä järkeviltä joku järkevä selitys että saisin ehkä rauhan tähän asiaan... Kiitos.

2 vastausta

Kiitos kysymyksestä.

Ei huolta, kuulostat aivan tavalliselta nuorelta. :) Tällä maapallolla ei nimittäin taida olla ensimmäistäkään ihmistä joka ei olisi miettinyt elämän tarkoitusta. Mikä se on, onkin sitten ihan eri juttu. Yksimielisyyteen asiasta ei nimittäin ole vielä tänä päivänäkään päästy.

Koska meillä ei ole täällä lääketieteellistä pätevyyttä, en voi ottaa kantaa kysymykseesi oletko masentunut. Jos asia huolestuttaa sinua kovasti, ota yhteyttä esimerkiksi koulun terveydenhoitajaan. Hän osaa neuvoa sinut eteenpäin. Tosin kuvauksesi perusteella et kuulosta minusta masentuneelta, päinvastoin oikein tasapainoiselta ja fiksulta nuorelta.

Oman maailmankuvan rakentaminen kuuluu nuoruuteen. Kun asiat selkiytyvät mielessä, myös kysymykset laantuvat. Tosin suuret muutokset elämässä pysäyttävät miettimään oman elämän mielekkyyttä myöhemminkin. Näin keittiöpsykologialla ajateltuna mainitsemasi nainen kärsii masennuksesta ja normaali ikääntymiseen liittyvä seestyminen on jäänyt tapahtumatta, joten sinua tuskin odottaa hänen kohtalonsa.

Jos elämän tarkoitus mietityttää, niin lukemista löytyy kirjastoista. Jollei aivan ensimmäiseksi halua tarttua filosofian perusteoksiin, niin mukavia romaaneja ovat esimerkiksi Jostein Gaarderin Sofian maailma (nimenomaan nuorille tarkoitettu kirja) tai Muriel Barberyn Siilin eleganssi. Voit myös laittaa kirjaston aineistohakuun asiasanaksi "elämän tarkoitus", sieltä löytyy lisää luettavaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Murrosik%C3%A4#Murrosi.C3.A4n_ja_nuoruuden_...
http://www.nettineuvo.fi/index.asp
http://www.ktl.fi/portal/suomi/osastot/mao/mielenterveystietoa/nuorten_d...
https://www.helmet.fi/search~S9*fin/

Helpottiko? :)

Kommentit (0)
23.11.201514:44
45
45

Vastaus 2.

Elämän tarkoituksen pohtiminen on jaloa ja hienoa. Olet etuoikeutettu, jos tämä tärkeä kysymys mielessäsi jo noin nuorena kalvaa. Kirjallisuudessa etsineitä ja löytäneitä on monia, mutta esimerkiksi Pekka Ervast pohti samoja asioita jo nuoruudessaan yli sata vuotta sitten (vaikkapa kirjassaa: Tieni totuuden lähteille). Hänen löydöksensä ovat yhä ajankohtaisia. Muita vastauksia, jotka tyydyttävät paitsi järkeä, myös moraalista tajua ja tunnetta voi löytää vaikkapa idän filosofioista. Minun mielestäni länsimainen filosofia on epäonnistunut tässä tehtävässä ja eksynyt pinnallisen todistelutarpeen ja saivartelun kentille.

 Miksi se on eksynyt? Pääasiassa siksi, että totuutta tulee etsiä elämällään. Mielestäni elämän eräs päätarkoitus on tehdä itsensä kykeneväksi näkemään totuus puhtaana, ilman verhoja. Siksi ihmisen on tutkittava tajuntaansa ymmärtämyksen hengessä ja vietettävä yksinkertaista, totuudenmukaista ja puhdasta elämää. Näin ajattelivat myös länsimaisen filosofian alullepanijat (esim. Platon), jotka eivät olleet pelkän ulkolukutiedon siirtäjiä, vaan oivalluksen saaneita, tai ainakin lähellä sitä.

 Mielestäni elämän keskeisin päätarkoitus on kehitys mahdollisimman lähelle täydellisyyttä, jotta voidaan saavuttaa Valaistuminen. Yksi elämä ei riitä tähän, vaan niitä tarvitaan useita, joiden aikana välillä erehdytään ja onnistutaan, mutta näin syntyneiden kokemusten avulla lopulta saavutetaan tila, jota mm. Raamatussa kuvataan uudestisyntymiseksi (sillä ei ole mitään tekemistä sen väärinkäsityksen kanssa, jota mm. uskonnollissa hurmosliikkeissä tapahtuu). Sillä on myös muita nimiä kuten: Samadhi, Satori, Unio Mystica, Ikuinen elämä, tai vaikkapa Yliminäkokemus.

 Eri kulttuureissa on aina esiintynyt viisaita, jotka eivät ole tyytyneet vallitseviin kulttuurinormeihin. He ovat toisinaan lopulta onnistuneet elämän tarkoituksen toteuttamisessa. Heidän sanomisiensa pohjalle on sitten perustettu uskontoja, mutta uskonnot etääntyvät melko nopeasti alkueräisestä tarkoituksestaan ja jäljelle jää vain tyhjiä opinkappaleita, vääristyneitä tulkintoja ja kuolleita sanoja. Jotta ihminen voisi oppia erottamaan totuuden pelkästä mielipiteestä, hänen on elettävä totuuden, ei persoonallisten etujen mukaan. Koska maailma persoonan pärjäämisen mallia kuitenkin sitkeästi ja yksinomaan tarjoaa, lähellä kynnystä seisovat tuntevat palavaa tuskaa, koska eivät maailmasta kaipaamaansa jalansijaa löydä. Siksi he pohtivat vakavasti jo nuorena kysymystä: Miksi kaikki tämä turha ponnistelu, kun kuitenkin lopulta kuolemme - ja ennen kaikkea: mikä on elämän tarkoitus?

Kommentit (0)

Vastauksesi