Minulla on suuri fetissi vauvailuun ja pidän varsinkin vaipoista paljon, kuinka tavallista tämä on?

Minulla on suuri fetissi vauvailuun ja pidän varsinkin vaipoista paljon, kuinka tavallista tämä on?

Vastaus
16.02.201708:58
1494
55

Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Pahoittelemme heti alusta, ettet tule saamaan tällä kertaa selkeää vastausta. Monelle vieras aihe ansaitsee kuitenkin hieman valaistusta!

Vauvailu voi olla fetissi ja/tai roolileikki, jossa eläytyy vauvan tai pikkulapsen rooliin. Tähän liittyy nautinnon saaminen siitä, että käyttäytyy tämän ikäiselle ominaisella tavalla, saa käyttää lapsuuteen liittyviä esineitä kuten tuttipulloja tai tutteja tai että roolileikissä tulee kohdelluksi kuin lapsi. Vauvailussa osa nauttii myös vaippojen käyttämisestä, mutta vaipat voivat olla fetissi ilman, että sen harrastamiseen liittyisi tarvetta vauvaksi eläytymiseen.

Omien fetissien löytäminen, tiedostaminen ja niihin tutustuminen voi olla antoisaa ja rikastuttavaa, mutta toki joskus myös hämmentävää. Fetissejä on laidasta laitaan ja osa saattavatkin tuntua niin harvinaislaatuisilta, että niiden puheeksi ottaminen on vaikeaa tai kummastellaan ja oudoksutaan. Ehkä sen takia joihinkin fetisseihin liittyy myös paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä ja usein myös pelkoja siitä, että asia joka saattaa itsellekin tuntua vieraalta, paljastuisi muille.

Ns. ABDL (adult baby/diaper lover) -teemasta löytyy netistä foorumeja ja sivuja, joihin on kerätty asiallista tietoa ja vinkkejä niin alan harrastajille kuin heidän läheisilleen ja muille kiinnostuneille. Voisit hyötyä niiden lukemisesta.

Mietit siis tämän ns. ABDL-fetissin yleisyyttä. Siitä ei oikein tunnu löytyvän luotettavaa dataa. Koko teemasta on hyvin vähän tutkimuksia ja ne, joita on tehty keskittyvät ennemmin ymmärtämään ilmiötä ja sitä, mitä kyseiset fetissit merkitsevät harrastajiensa elämässä. Anonyymien kyselyjen avulla voi olla vaikeaa saada kuvaa sellaisten ilmiöiden yleisyydestä, jotka ovat vähänkään tabuluonteisia. Foorumeissa on pohdittu esim. minkä verran ABDL-teemasta etsitään hakukoneissa tietoa, tai minkä verran vaippaa käyttäviä aikuisia akuuttipotilaita tuodaan ambulanssivastaanotoille. Kummastakaan näistä mittareista ei kuitenkaan kannata tehdä mitään erityisempiä johtopäätöksiä. Sinällään mielenkiintoisia tilastoja tärkeämpää lienee se, onko asian kanssa sinut ja löytääkö tarvittaessa samahenkisiä.

Suomessa tässä voi tarvittaessa saada apua Sexpo-säätiöstä tai helsinkiläiseltä SM-Fetisisti ryhmä ry:ltä.

Lähteitä:
www.dailydiapers.com
www.wikihow.com/Cope-With-Being-a-Diaper-Lover
www.sexpo.fi
www.smfr.net
https://www.researchgate.net/publication/311807353_ABDL_group_Close_relationships_and_sexuality

Kommentit (0)

Vastauksesi