Minkä takia marsujen englanninkielinen nimi on guinea pig?

Minkä takia marsujen englanninkielinen nimi on guinea pig?

Olen kuullut monesta lähteestä, että marsut olisivat kotoisin Etelä-Amerikan Andeilta. Esiintyykö marsuja luonnonvaraisina myös Guineassa?

Vastaus

Marsujen alkuperäinen kotiseutu on Keski- ja Etelä-Amerikassa. Guinealainen eläin se ei siis ole eikä sen puoleen sikakaan. Guinea pig -nimitykselle, jota sanakirjojen mukaan on käytetty englannin kielessä jo 1600-luvun puolivälissä, on useita selityksiä.

Aivan varmasti nimityksen syntyyn on vaikuttanut eteläamerikkalainen maan nimi Guyana. Aiemmin se tarkoitti nykyistä valtiota suurempaa aluetta Etelä-Amerikan pohjoisrannikolla. Hollantilaiset perustivat sinne siirtokuntia jo 1610-luvulla. Varmasti tiedetään, että kauppiaat toivat vuoden 1670 tienoilla marsuja lemmikkieläimiksi Hollantiin silloisesta Alankomaiden Guyanasta.

Yhden selityksen mukaan guinea pig -nimitys tulee laivoista, jotka kuljettivat monenlaista rahtia kolmioreitillä Britannia - Guinea - Etelä-Amerikka. Laivat tunnettiin nimellä Guinea man.

Sekin on mahdollista, että sana guyana muuntui muotoon guinea, koska ihmiset sekoittivat paikannimet Guinea ja Guyana - samalta kuulostavia merentakaisia ja tuntemattomia seutujahan ne olivat.

Guinea pig -nimitystä on selitetty myös siten, että marsu maksoi guinean eli punnan ja yhden shillingin. Sen arvoisia brittiläisiä kultakolikoita lyötiin vuosina 1663-1813, ja yhden, viiden ja kymmenen guinean seteleitä on ollut käytössä. Tämä selitys saattaa kuitenkin olla syntynyt jälkikäteen, kun marsut eivät enää olleet eteläamerikkalaista tuontitavaraa.
 

Kommentit (0)

Vastauksesi