Minä päivänä Roihuvuoren kirjasto on avattu?

Minä päivänä Roihuvuoren kirjasto on avattu?

Roihuvuoren kirjasto on avattu marraskuuussa 1958, mutta tarkka päivämäärä on hukassa. Netissä kerrotaan avajaispäivän olevan 15. päivä ja aikaisempia syntymäpäiviäjuhlia on vietetty marraskuun alussa. Nyt olisi kiva varmistaa, mikä päivä on oikea.

Vastaus

Sunnuntaina 9.11.1958 uutisoi Helsingin Sanomat: "Viime perjantaina avasi Porolahden sivukirjasto Roihuvuorella ovensa uudessa rakennuksessaan Roihuvuorentien ja Abrahan Wetterin tien kulmauksessa saaden heti vieraakseen suuren nuorten lainaajien joukon samalla tontilla sijaitsevasta Porolahden kansakoulusta." Avajaispäivä oli siis tämän perusteella 7.11.1958.

Alkuun Porolahdessa oli puutetta lainattavasta aineistosta: joulukuussa kerrottiin kaupunginkirjaston määrärahojen niukkuudesta. "Pitkillä hyllyriveillä on vain osaksi kirjoja, uutuuksia sangen rajoitetusti tai ei ollenkaan", kirjoitti Helsingin Sanomat 3.12.1958. Ainakin vielä 1960-luvulla kirjastosta käytettiin useimmin nimitystä Porolahden kirjasto.

Keväällä 1959 lehdessä oli lähes koko sivun artikkeli, jossa esiteltiin kaupunginkirjaston toimintaa ja laajenemista lähiöihin. Tuolloin haikailtiin jo kirjastoautoa parantamaan kirjastopalveluja kasvavan kaupungin syrjäisemmille alueille. Porolahden vt. kirjastonhoitaja harmitteli edelleen uutuushankintoihin käytettyjen varojen vähäisyyttä. Täysin vakinaista henkilökuntaakaan ei uuteen toimipisteeseen ollut vielä pestattu. Roihuvuorelaiset olivat kuitenkin jo löytäneet kirjastonsa ja asiakkaita riitti.

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi