Miltä etäisyydeltä 1700-luvun intiaanien jousipyssyllä pystyi läpäisemään ihmisen rintakehän?

Miltä etäisyydeltä 1700-luvun intiaanien jousipyssyllä pystyi läpäisemään ihmisen rintakehän?

Vastaus

 

Suomenkieliset lähteet aiheesta ovat vähissä, mutta jotakin sentään löytyi. Primitiivijousi-sivustolla kerrotaan Amerikan alkuperäiskansojen jousiaseista sodankäyntivälineenä. Englanninkielistä lähdemateriaalia verkosta löytyy runsaammin.

Pohjois-Amerikan intiaaneilla oli käytössään vähän erityyppisiä jousia riippuen kunkin heimon asuinalueesta ja pyyntikulttuurista. Esimerkiksi tasankointiaanen jouset olivat yleensä lyhyempää mallia. Sen on arveltu sopineen paremmin ratsailta metsästämiseen ja sotimiseen. Todennäköisempänä syynä jousien alueellisiin eroihin on kuitenkin myöhemmin pidetty materiaalien saatavuutta. Jousen koko, puumateriaali ja profiili vaikuttaa sen suorituskykyyn.

Cheyenne-jousten arvellaan kantaneen parhaimmillaan noin 400 jaardia (364 m). Jotkut cheyennet kertoivat parhaiden miesten ampuneen 500 jaardia (455 m). Arvio voi olla yläkanttiin. 400:n jaardin laukauksia eivät voineet ampua kuin harvat miehet. Ja hekin vain erityisen tehokkailla jousilla, pituusammuntaa varten tehdyillä nuolilla ja voimakkaassa myötätuulessa. Cheyennien puheet 500:n jaardin laukauksista ovat jo rajatietoa. Jousen tavanomaisena kantamana pidetään artikkelin mukaan noin 200 metriä. Raskaampi metallinen nuolenkärki saattoi lyhentää kantamaa entisestään.

Tasankointiaanien nuolten lävistyskyvystä on kahdenlaisia käsityksiä. Tasangoilla yli 30 vuotta 1800-luvulla viettäneen eversti Dodgen mukaan nuolet upposivat biisoneita metsästettäessä usein sulitusta myöten silloin kun ei osuttu luihin. Dodge ei koskaan nähnyt nuolen läpäisevän biisonia kokonaan, vaikka tällaiset tarinat olivat hänelle tuttuja. 

Intiaanien jousissaan käyttämien nuolien läpäisykyvystä ihmiskehoon ei oikein löydy mitään arvioita. Nuolien kantamasta ja jousien tehokkuudesta metsästysaseena kyllä spekuloidaan verkossa paljonkin, mutta siitä on vaikea johtaa kysyjän hakemaa vastausta.

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi