Milloinkas tuollainen elektroninen ovikello on keksitty?

Milloinkas tuollainen elektroninen ovikello on keksitty?

Hei!
Milloinkas tuollainen elektroninen ovikello on keksitty? Millaisia ovikelloja oli ennen sitä ja sanottiinko niitä ovikelloiksi vai joksikin muiksi? Millainen ääni niissä oli? Entä kolkuttimet, miltä ajalta ne ovat peräisin ja kuuluiko niiden ääni koko talon läpi?

Vastaus

Elektronisen ovikellon keksijäksi mainitaan amerikkalainen Joseph Henry. Vuosi oli 1831.

Ovikello voi toimia myös ei-elektronisella tekniikalla. Ovikellon ääni riippuu kellosta ja soittotavasta. Metallinen, kilahtava kello lienee ollut yleisin malli ennen elektronisen ovikellon keksimistä.

Ovikolkuttimien syntyä en onnistunut selvittämään, mutta niiden historia ulottuu kauas. Wikipedian englanninkielinen kolkutin-artikkeli tarjoaa linkin tutkimukseen, joka käsittelee Cizren suuren moskeijan oviin 1100- tai 1200-luvulla tehtyjä kolkuttimia. Kauniit pronssikolkuttimet ovat lohikäärmeen muotoiset.

Kolkuttimen ääni on kumea, eikä kenties yhtä lävistävä kuin elektronisen ovikellon. Mutta kolkutinkin toimittaa saman tehtävän kuin ovikello, eli herättää rakennuksen sisällä olevan henkilön huomion.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ovikello
http://en.wikipedia.org/wiki/Doorbell
http://home.howstuffworks.com/doorbell.htm
http://inventors.about.com/library/inventors/bljosephhenry.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Henry
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Henry
http://en.wikipedia.org/wiki/Door_knocker
http://www.transoxiana.org/Eran/Articles/bilici.html

Kommentit (0)

Vastauksesi