Milloin Suomessa sai kaupoista ostaa viiliä ja milloin jokurttia? Muistaisin olleeni jo n. 50v kun..

Milloin Suomessa sai kaupoista ostaa viiliä ja milloin jokurttia? Muistaisin olleeni jo n. 50v kun..

Vastaus

Valio on aloittanut teollisen jogurtinvalmistuksen ensimmäisenä Suomessa vuonna 1968. Osuuskunta Tuottajain Maidon historiikin mukaan Herajoen jogurtin valtakunnallinen myynti alkoi vuoden 1968 marraskuussa. Ensimmäiset lajit olivat ananas, mansikka, mustikka ja luonnonjogurtti.Jotkut meijerit olivat kokeilleet jogurtin valmistusta jo 1930-luvulla, mutta silloisen jogurtin hapan maku ei miellyttänyt kuluttajia. Marjoilla ja hedelmillä maustetusta makeammasta jogurtista tuli hyvin suosittu 1960-luvun lopulla. 

 

Viilin teollisen valmistuksen aloituksesta ei löytynyt yhtä tarkkaa tietoa kuin jogurtin valmistuksesta. Ingman Groupin sivustolla kerrotaan viilin kaupallisen tuotannon alkuvaiheista. Sipoolainen Hjalmar Ingman vei 1920-luvulla kotona tehtyä viiliä myytäväksi Helsingin Kauppatorille.  Hän myi myös maitoa, josta asiakkaat saattoivat valmistaa viiliä itse. Toiminta laajeni vähitellen ja Ingmannin ensimmäinen meijeri valmistui vuonna 1961. Valio on myös aloittanut viilin teollisen tuotannon 1960-luvulla.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi