Milloin radio tuli Suomeen ja maailmalle vuosilukuja?

Milloin radio tuli Suomeen ja maailmalle vuosilukuja?

Vastaus

Radio alkoi kehittyä maailmalla 1800-luvun lopulla. Tuolloin eri puolilla Eurooppaa tehtiin ensimmäisiä kokeita yksinkertaisilla radioviestitysjärjestelmillä. Maailman ensimmäistä varsinaista radiolähetystä saatiin odotella kuitenkin jouluaattoon 1906 asti. Silloin yhdysvaltalainen Reginald Fessenden lähetti radiossa viulunsoittoaan ja luki Raamatun säkeitä. Kaupallinen radiotoiminta maassa alkoi pian tämän jälkeen.

Suomessa siirryttiin radioaalloille kymmenisen vuotta maailman ensimmäisen radiolähetyksen jälkeen. Ensimmäisenä eetteriin ehti Tampereen Teknillinen Opisto, vuonna 1917, eli samana vuonna kun Suomi itsenäistyi. Vuonna 1921 Nuoren Voiman Liiton Radioyhdistys rakensi oman radioasemansa.

Tämän jälkeen lähetyksensä aloittivat Tampereen Radio ja valtion omistama Radiopataljoonan asema (molemmat 1923). Suomen yleisradion ensimmäinen lähetys tuli radiosta vuonna 1926. Syyskuun yhdeksäntenä päivänä lähetetyssä ohjelmassa kuultiin toimitusjohtajan puhe, estetiikkaa käsittelevä esitelmä, musiikkia ja STT:n uutiset.

Kaikki varhaiset radio-ohjelmat olivat suoria lähetyksiä. Vasta myöhemmin kehitettiin tekniikka joka mahdollisti lähetysten äänittämisen. Ensimmäisiä Suomessa ja maailmalla kuultuja lähetyksiä ei siis ole säilynyt jälkipolville. Yle otti äänityslaitteet käyttöön kymmenisen vuotta radiotoimintansa alkamisen jälkeen. Varhaisin ohjelmatallenne on presidentti Svinhufvudin uudenvuodenpuhe vuodelta 1935.

Suomalaiset ottivat nopeasti radion omakseen, ja radiovastaanotinten määrä lisääntyi vinhasti. Vain vuosikymmen lähetysten alkamisesta, ja radio tavoitti jo kolmanneksen suomalaisista. Radio mullisti monen ihmisen elämän. Maailman tapahtumat tulivat olohuoneisiin ilman viivettä, illat täyttyivät musiikista, urheilusta ja muusta ohjelmasta.

Orimattilalaisen Sirkka Perttula muistelee radion tuloa näin:

Oli vuosi 1926. Naapurin kauppias osti Kolkkisten kylään ensimmäisen radion. Sitten tuli joulu ja hän käski kyläläiset joulukirkkoon. Väkeä tuli paljon - tupa täyteen ja mekin mentiin. Se oli kaikille uutta. Isäkin sanoi, että pitää olla hiljaa ja istua nätisti sylissä. Nurkassa pöydällä oli iso musta torvi. Sieltä tuli sitä puhetta ja soittoa - kovaa. Kaikki oli hiljaa. Yksi vanha mummo, Olga, seisoi ovella ja piteli karmista kiinni. Sanoi että "se ei ole Jumalan sanaa mikä tulee mustasta torvesta. Se on itse piru." Olga lähti pois eikä koskaan enää kuunnellut radiota.

Lähteet:
http://www.yle.fi/yleista/historia.shtml
WSOY:n Facta-tietopalvelu
Tampereen yliopisto: Johdatus viestintätieteisiin: Viestinnän historiaa
http://www.uta.fi/viesverk/johdviest/viesthistoria/sahkomedia.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Radio
http://lotta.yle.fi/ijulkaisu.nsf/sivut/minunradioni?opendocument&pageid...

Kommentit (0)

Vastauksesi