Milloin Beta-videolaitteiden ja -kasettien myynti Suomessa lopetettiin?

Milloin Beta-videolaitteiden ja -kasettien myynti Suomessa lopetettiin?

Pitääkö paikkansa, että Betamax-järjestelmässä kuvanlaatu oli erittäin hyvä, mutta ongelmallisena kuluttajat kokivat kuvanauhan riittävyyden? Esimerkiksi kokoillan elokuvaa ei ollut välttämättä mahdollista nauhoittaa televisiosta vähäisen tallennustilan vuoksi.

Kuvat: 
2 vastausta
26.03.201915:18
3528
3

Kyllä se totta on, että Beta-nauhurit olivat kuvan laadultaan ja äänen laadultaan hyvinkin laadukkaita. 80-luvulla nauhurit olivat kalliita, halvimmat VHS-nauhurit maksoivat 2500-3000 markkaa, Beta-nauhurit selvästi enemmän, jopa yli 4000 markkaakin, tässä oli varmaan yksi syy miksi niiden kohtalo oli tavallaan jo sinetöity. 80-luvun alkuvuosina, noin 83-84 oli vielä beta-nauhoja videovuokraamoissa. Muistelen, että kaverini oli ostanut kodinkoneliikkeen poistomyynnistä uuden beta-nauhurin ja läjän kasetteja 83, joten niihin aikoihin niiden vähittäismyynti on jo ollut hiipumaan päin.

Kommentit (0)
27.03.201907:50
45197
3

Ensimmäiset Betamaxit kykenivät 60 minuutin talletukseen, kun VHS kykeni 120 minuutin nauhoitukseen. Elokuvat olivat tuohon aikaan yleensä n. 90-110 minuutin mittaisia. Myöhemmissä versioissa tilanne parani (kuten myös VHS:ssä) ja jopa 5 tunnin nauhoitukset olivat mahdollisia.

Netistä/maailmalta Betamax-kasetteja saa edelleen. Kuten myös Betamax-elokuvia (käytettyjä) Ebaystä.

Ei se Betamaxin kuvanlaatu hirveän hyvä ollut (varsinkaan nykyisiin verrattuna), esim perus VHS oli 320x480 pikseliä ja perus Beta 333x480 pikseliä ja Super-VHS 560x480,  EDBeta 667x480 pikseliä. Nykyinen Blueray on1920x1080 pikseliä. Mutta silloin kun paremmasta ei ollut tietoa, noita katseli ihan tyytyväisenä.

Kommentit (0)

Vastauksesi