Millainen oli Johann Wolfgang von Goethen suhde uskontoon?

Millainen oli Johann Wolfgang von Goethen suhde uskontoon?

Tapahtuiko siinä aikojen saatossa muutoksia? Jos tapahtui, niin minkälaisin perustein tai argumentein? Onko aihepiiristä olemassa kirjallisuutta?

2 vastausta

Asiaa on paljon tutkittu, mutta todennäköisesti tutkijoiden arviot hänen uskonnollisuutensa laadusta eivät ole aivan yksimielisiä. Tutkimusta vaikeuttaa Goethen kirjallisen jäämistön laajuus  ja tosiasia, että varsinkin myöhempänä kautenaan hän usein - monien suurmiesten asemaan nousseiden tapaan - mielellään antoi selkeisiinkin kysymyksiin harkitusti oraakkelimaisen epäselviä vastauksia.     

Goethen kirjallinen tuotanto  jakautui noin kuuden vuosikymmenen kestoiselle jaksolle, jolloin hänen ympäristössään tapahtui monenlaisia muutoksia. Voinee myös olettaa, että kirjailijan maailmankatsomukselliset näkemykset kokivat vuosikymmenten saatossa muutoksia.

Goethen koti oli luterilainen niin että Raamattu, virsikirja ja seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus kävivät tutuiksi nuorukaiselle. Kiinnostus Raamattuun suurena kirjallisuutena ja historiallisena asiakirjana ("siinä on 3000 vuotta ihmiskunnan historiaa") säilyi koko hänen elämänsä ajan vaikka kirjan luonnetta jumalallisen ilmoituksen lähteenä ei myöntänytkään. Nimenomaan Vanha testamentti kiehtoi häntä siinä määrin, että hän hakeutui heprean kielen yksityisopetukseenkin ja käytti varhaisimmissa kirjallisissa yritelmissään vanhatestamentillisia aiheita. (Näin myös myöhemmin, esim. Faustin alkunäytös jäljittelee Jobin kirjan alkua).

Uutiset Lissabonin suunnattomasta  maanjäristyksestä ja tsunamista marraskuussa 1755 horjuttivat nuoren pojan lapsenuskoa.

Hepreanopintojensa yhteydessä Goethe todennäköisesti oli saanut jonkinlaista tuntumaa 1700-luvulla ensiaskeleitaan ottavaan historiallis-kriittiseen raamatuntutkimukseen. 

Yleensä Goethe lienee nuoresta alkaen kokenut virallisen kirkon julistuksen pinnalliseksi ja moralisointiin rajoittuneeksi. Parikymppisenä hän hakeutui pietististen ja herrnhutilaisten herätyskristittyjen piiriin. Suuria vaikuttajia olivat nyt Susanna Katharina von Klettenbergin ympärille kokoontunut uskovien piiri  ja Gottfried Arnoldin "Puolueeton kirkko- ja kerettiläishistoria", jossa arvosteltiin voimakkain sanoin perinteisiä enemmistökirkkoja ja arvioitiin lähtökohtaisesti erilaisten eriuskolaisliikkeiden edustajat ainoiksi oikeiksi uskoviksi.
Herätyskristillisten näkemykset eivät Goetheä kuitenkaan kauan tyydyttäneet. Hän ei hyväksynyt oppia perisynnistä eikä sijaissovituksesta. Myöskään pietististen piirien maailmankielteisyys ei voinut tyydyttää taiteilijaa.
Kautta elämänsä Goethe sinänsä kuitenkin arvosti reformaation myötä voimistunutta henkilökohtaisen uskonnon korostamista ja Lutherin panosta saksan kielen kehittämisessä.

Seuraava suuri vaikuttaja (1770-luvun alussa) oli hollanninjuutalainen filosofi Baruch Spinoza (1632-1677). Hänen vaikutuksestaan Goethessä vahvistui panteismia lähenevä luonnonhurskaus, jossa ei juuri ollut tilaa tuonpuoleiselle ja persoonalliselle jumaluudelle. Aitoa uskontoa ei Goethen mielestä saanut sitoa kaikkia sitoviin uskontunnustuksiin, mutta ihmisellä oli tarve sellaiseen tietoon, näkemiseen ja tuntemiseen, joka antoi hänen elämälleen merkityssisällön.  

1770-luvun lopulla Goethe kiinnostui antiikista ja sen kulttuurista. Runoihinsa hän sisällytti antiikin teemoja ja tunsi olevansa kotonaan sen polyteistisessa uskonnossa.

Antiikinharrastus ajoi Goethen Italiaan vuosina 1786-88. Matkalla hän saattoi tutustua läheltä roomalaiskatoliseen kirkkoon ja sen piirissä harjoitettuun uskonelämään. Vaikutelmat lienevät olleet sekä myönteisiä että kielteisiä. Katoliset jumalanpalvelukset ja niihin sisältyvä sakramenttimystiikka puhuttelivat 1700-luvun luterilaisuuden sanapainotteiseen jumalanpalvelukseen pitkästynyttä runoilijaa, toisaalta taikauskoisuutta lähentelevä kansanhurskaus ja naiivi kirkkotaide enimmäkseen puistattivat.

Ystävyys Friedrich Schillerin kanssa vuodesta 1788 alkaen toi Goethen maailmankatsomukselliseen ajatteluun entistä vahvemman vapaudenaatteen korostuksen.

Viimeisinä vuosikymmeninään Goethe tutustui entistä laajemmin ulkoeurooppalaisiin uskontoihin. Väitettiin aikanaan jopa - vuonna 1819 ilmestyneen runokokoelman West-östlicher Divan perusteella - että hän olisi kääntynyt muslimiksi. Väite on epäilemättä perätön, mutta myös Koraani nousi Goethen mielestä ihmiskunnan kärkiteosten joukkoon. Goethen uskonnollis-maailmankatsomukselliseen pohdiskeluun kotiutui viime vuosikymmeninä entistä suuremmassa määrin valon käsite. Osin tämä uskonnollinen tarkastelutapa näkyy myös hänen Väriopissaan. 

Vanhana Goethe mielellään korosti, että hänen maailmankatsomukseensa mahtuvat monet eri puolilta lähtöisin olevat ainekset. Hän saattoi pohtia myös yksilön kuolemattomuuden ongelmaa, ei kieltänyt sellaisen mahdollisuutta, mutta ei kuitenkaan tässäkään perustellut sitä kristillisen kirkon perinnäisellä opinnäkemyksellä.   

 

Edellinen esitys perustuu lähinnä Ursula Homannin artikkelista 'Goethe und die Religion' tehtyihin hajahuomioihin. 

http://www.ursulahomann.de/GoetheUndDieReligion/komplett.html

ja Cyrus Hamlinin artikkeliin 'Goethe' teoksessa

Religion in Geschichte und gegenwart, Band 3. - 4. laitos. - Mohr Siebeck, 2000
(on myös englanniksi: Religion past and present)  

 

Laajimmin Goetheä ja hänen teoksiaan on käsitellyt suomen kielellä

Koskenniemi, V. A.
Nuori Goethe : elämä ja runous. - WSOY, 1932

Koskenniemi, V. A.
Goethe : keskipäivä ja elämänilta. - WSOY, 1944

edellisten tiivistelmä

Koskenniemi, V. A.
Goethe ja hänen maailmansa. - WSOY, 1948

 

Joitakin muita teoksia, joita on yhteisluettelon (http://linda.linneanet.fi/F/BM9D1SBBPCBYEX8R3GXTJ9P4RXURQ9CE7UX6E8SUA88K68A83C-24582?func=find-b-0 ) mukaan Suomessa

Franz, Erich
Goethe als religiöser Denker. - Mohr, 1932

Meinhold, Peter
Goethe zur Geschichte des Christentums. - Alber, 1958

Schrimpf, Hans-Joachim
Das Weltbild des späten Goethe : Überlieferung und Bewahrung in Goethes Alterswerk. - Kohlhammer, 1956 

Möbus, Gerhard
Die Christus-Frage in Goetes Leben und Werk. - Fromm, 1964

 

Muita:

Bollacher, Martin
Der junge Goethe und Spinoza : Studien zur Geschichte des Spinozismus in der Epoche des Sturms und Drangs. - Niemeyr, 1969

Grützmacher, Richard H.
Die Religionen in der Anschauung Goethes. - Keppler, 1950 

d'Harcourt, Robert
La religion de Goethe. - Le Roux, 1949

Loewen, Harry
Goethe's Response to Protestantism. - Lang, 1972

Weinhandl, Ferdinand
Die Metaphysik Goethes. - Wissenschaftliche Buchgesellschaft, 1965

 

Kommentit (0)
18.11.201413:01
12693
44

Erinomainen vastaus!

Tuoreimman elämäkerran lienee kirjoittanut brittiläinen professori Nicholas Boyle. Matti Klinge kirjoittaa uusimmassa ns. päiväkirjassaan (2014):

"Boyle kuvaa hyvässä Goethe-elämäkerrassaan sitä miten Goethe Roomassa irtautui kristinuskosta - -. Siihen liittyi jotenkin myös kristillis-kirkollisesta avioliiittomoraalista irtautuminen."

Mahdollisesti Klingen lyhyeeseen luonnehdintaan on puristettu liiankin vivahteeton käsitys asiasta?

Kommentit (1)
Mielestäni vastaus Goethe/uskonto- kysymykseen ei ollut riittävä. Siinähän käsitelti... Mielestäni vastaus Goethe/uskonto- kysymykseen ei ollut riittävä. Siinähän käsiteltiin lähinnä Goethen suhdetta kristinuskoon, joka on vain eräs monista uskonnoista. Olennaista on, että Goethe ei ollut materialisti. Nykyään eläessään hän ilmeisesti edustaisi jotain new-age uskonnollisuuden muotoa.
1.3.2015 20:59 Unto Räsänen 0

Vastauksesi