Millainen on australialainen joulu? Siellähän on kai täysi kesä?

Millainen on australialainen joulu? Siellähän on kai täysi kesä?

Millainen on australialainen joulu? Siellähän on kai täysi kesä? Laittavatko samantyyppisiä joulukoristeita kuin pohjoisella pallonpuoliskolla on tapana?

Vastaus

Huolimatta siitä, että Australiassa tosiaan on jouluna kesä, joulua vietetään melko lailla samaan tapaan kuin pohjoisella pallonpuoliskolla. Aiemmin joulunvietto oli vielä enemmän englantilaistyylistä kuin nykyisin. Monikulttuurisessa maassa jouluperinteet ovat sekoittuneet, ja eri puolilla Australiaa on kehittynyt paikallisia tapoja. Sää tietysti innoittaa juhlimaan ulkosalla.

Australialaisillekin joulu merkitsee läheisten kanssa oleilua ja lahjojen antamista. Perheet kokoontuvat lounaalle joulupäivänä, joka on varsinainen juhlapäivä. Aatto ei välttämättä ole vapaa, ja kaupat saattavat olla auki puoliyöhön saakka. Joululounas voi tarkoittaa myös eväsretkeä rannalle. Kala ja äyriäiset kuuluvat joulupöytään liharuokien ohella, samoin tietysti jälkiruoat ja kakut. Tapaninpäivä vietetään usein ystävien seurassa, ja grillijuhlat rannalla ovat suosittuja.

Erityinen australialaisperinne on Carols By Candlelight ’joululauluja kynttilänvalossa’. Se on ulkoilmakonsertti, jossa istutaan huovalla lämpimässä kesäillassa - tonttulakki päässä! - ja sytytetään kynttilöitä. Esiintyjät voivat olla hyvin tunnettuja, ja yleisö laulaa yhdessä joululauluja. Sydneyn ja Melbournen konsertteja voi katsoa televisiosta.

Joulukortit, joulupuu, erilaiset valot ja koristeet sekä pukki ja lahjat kuuluvat asiaan. Ulko-oveen ripustetaan yleensä kranssi. Pukki käy englantilaiseen tapaan jouluyönä, ja lahjat odottavat, kun lapset heräävät aamulla. Kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvien jouluohjelmaan voi sisältyä myös kirkossa käynti keskiyön messussa tai muussa jumalanpalveluksessa. Joulun seudun iltoina vieraillaan tuttavien luona ihailemassa heidän jouluvalojaan.

Lähteitä ja lisätietoa englanniksi:
http://www.thekoala.com/ausxmas.htm
http://www.the-north-pole.com/around/australia.html
Suomenkielinen kuvaus australialaisesta joulunvietosta: http://plaza.fi/matkalaukku/matkajutut/australialainen-joulu-telttailua-...

Muovikuuset ovat suosittuja, mutta joulupuiksi kasvatetaan mäntyjä: http://www.thechristmastreefarm.com.au/trees.php
Joulukukkia: http://www.anbg.gov.au/christmas/
Australialainen joulukoristekauppa: http://www.everythingchristmas.com.au (vasemman sivupalkin valikosta pääsee katselemaan, mitä on myytävänä; Australian Christmas –linkin takana on paikallisia erikoisuuksia)
Carols By Candlelight Melbournessa: http://www.au.timeout.com/melbourne/aroundtown/events/57/carols-by-candl...

Kommentit (0)

Vastauksesi