Miksi valtioneuvoston yhdessä ikkunassa on sarvet ikkunan yläreunassa?

Miksi valtioneuvoston yhdessä ikkunassa on sarvet ikkunan yläreunassa?

Vastaus

Kysyjä on ollut tarkkanäköinen. Valtioneuvoston linnan, aiemmin Senaatintalon julkisivussa on tosiaankin tällainen pieni yksityiskohta. Rakennuksen Snellmaninkadun ja Aleksanterinkadun kulmauksen ns. sivurisaliitissa ylimmän ikkunarivin,  Aleksin suunnalta laskien kolmannen ikkunan yläpuolella on jokin pieni, ilmeisesti kipsirakenteinen uloke. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_valtioneuvosto

Wikipedian valokuvan voi klikata suuremmaksi, mutta silti "sarvia" on melko vaikea huomata. Googlen Street Viewillä Senaatintorilla liikkuen pääsee lähemmäksi, mutta hieman epätarkasti se hahmottuu niinkin. Muissa julkisivun ikkunoissa ei vastaavaa ole. Vastaaja poikkesi kauppatorilla käydessään ohimennen katsomassa sitä. Muodosta on vaikea tarkemmin sanoa, mutta oman näkemykseni mukaan kyseessä ei varsinaisesti ole sarvet, mutta V-muotoinen rakennelma kuitenkin.

Jorma Selovuoren toimittama kirja Valtioneuvoston linna kertoo rakennuksen historiasta, arkkitehtuurista ja peruskorjauksesta. Sen sivuilta vastaus ei kuitenkaan selviä. Myöskään Engelin arkkitehtuuria koskevissa HelMet-kirjastojen kirjoissa ei tähän puututa.

Kysyimme apua Arkkitehtuurimuseolta. Varmaa tietoa ei ollut heilläkään. Museon mukaan alkuperäiseen Engelin suunnitelmaan ”koriste” ei kuulunut. Vertailemalla vanhoja kuvia selvisi, että se näkyy vasta ilmeisesti 1980-luvulla otetussa ja Arvi Ilosen v. 1990 julkaistussa Arkkitehtuurioppaassa. Museon henkilökunnassa joku muisteli, että kyseessä olisi saattanut olla jopa jonkinlainen Valtioneuvostossa työskennelleeseen henkilöön liittyvä vitsi. Meillä on vielä eräs taho, jonne kysymyksen lähetimme. Toivon mukaan saamme vielä sitä kautta lisätietoa. Toistaiseksi ikkunan yläpuoli jää siis mysteeriksi.

(Jatkoa vastaukseen 18.9.) Saimme Helsinki-seuran puheenjohtajalta vielä sähköpostia ja liitämme viestin tähän:

"Tätä on aiemminkin pohdittu. En nyt muista milloin meitä oli pieni joukko Senaatintorilla ihmettelemässä tuota ns. koristetta kolmannen kerroksen ikkunan yläpuolella. Koolle joukon kutsui Engel-tutkija Jarkko Sinisalo Museovirastosta. Vuosia tästä on kuitenkin, saattoi olla edellisen täyden julkisivukorjauksen jälkeen. Silloinkin tuumittiin, että kyseessä olisi jonkun joukon pikku jekku, pila. Katsottiin jutun olevan niin harmiton, lähes hauska, että enempiä ei jatkettu tuon ”sarvikuvion” suhteen. Työporukka valanut kipsistä ”pirunsarvet” pääministerin ikkunan yläpuolelle, niin tuumailimme…Vaihtoehto sekin. Katsoin kirjastomme kirjoja tuossa nopeasti ja ainakin teoksessa ”Vanha Helsinki” / Markus Leppo v. 1979 tuo pieni koriste näkyy".

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi