Miksi TV-ohjelmissa ja elokuvissa katalogimusiikkikappaleiden nimiä ei julkaista?

Miksi TV-ohjelmissa ja elokuvissa katalogimusiikkikappaleiden nimiä ei julkaista?

Elokuvissa ja TV-ohjelmissa käytetään paljon katalogimusiikkia, mutta koskaan edes lopputeksteissä ei lue kappaleiden nimiä eikä tekijöitä/säveltäjiä, korkeintaan mainitaan mistä firmasta kappaleet on ostettu. Miksi?

Vastaus

Katalogimusiikkia kutsutaan myös tuotantomusiikiksi. Joskus puhutaan kirjastomusiikista. Radio- ja tv-mainoksiin, televisio-ohjelmiin sekä elokuviin katalogimusiikkia on tehty jo vuosikymmenien ajan. Se on taustamusiikiksi sävellettyä, valmista musiikkia, jonka tallennusoikeus eli käyttölisenssi ostetaan kertakorvauksena. Aikoinaan katalogimusiikkia oli saatavilla vinyylilevyilläkin, mutta nykyään sitä voi helposti tarpeen mukaan hankkia verkosta.

Yleensä katalogimusiikkia ei lisensoida yksinoikeudella kenenkään käyttöön. Musiikista maksetaan kertaluontoinen korvaus, jonka jälkeen kappale on ostajan tai tuotannon käytettävissä. Katalogimusiikkia ei tavallisesti erikseen kreditoida tuotannon lopputeksteissä, eikä sitä edellytetä musiikin ostaneelta. Vaikka katalogimusiikin säveltäjissä on aikoinaan ollut tunnettujakin nimiä, pidetään sitä vähän äänitapettina, musiikin kilotavarana. Tarkkakorvainen saattaisikin ehkä bongata saman tutunoloisen sävelmän dokumenttiohjelman tai mainoksen taustalta. Kreditoinnin puute kertoo ehkä myös katalogimusiikin vähäisestä arvostuksesta. Toisaalta musiikin myyneen yrityksen on ehkä hyödyllisempää tuoda oma nimensä esiin lopputeksteissä.

Kommentit (0)

Vastauksesi