Miksi Suomi ei ole koskaan valmistanut autoja

Miksi Suomi ei ole koskaan valmistanut autoja

Olen huomannut vanhoja suomalaisia autoja, kuten Korvensuu ja Finlandia, mutta miksi Suomi ei ole maailmankuulu autoistaan kuten BMW, Volkswagen, Ford jne?

2 vastausta

Tehtailija Frans Lindströmin vuonna 1913 valmistama Korvensuu-auto jäi yksittäiskappaleeksi, eikä mitään autotuotantoa tuolloin ollut tarkoituskaan käynnistää. P.J. Heikkilän Finlandia-autoja 1920-luvun alussa valmistettiin sentään neljä kappaletta: kaksi kevyttä kuorma-autoa ja kaksi henkilöautoa. Kannattavaa tällainen tuotanto ei ollut. Heikkilä yhtiökumppaneineen jatkoi vielä jonkin aikaa toimintaansa linja-autojen korien valmistajana.

Autojen tuonti Suomeen käynnistyi varsinaisesti 1920-luvulla ja silloin maailmalla oli jo suuria autonvalmistajia, kuten Ford. Niiden kanssa kilpailu olisi ollut vaikeaa ja ainakin kotimaan markkinat olivat vielä kovin pienet. Toisaalta naapurimaassa onnistui Volvo käynnistämään oman henkilöautotuotantonsa jo 1920-luvun lopulla. Ruotsi oli toki tuolloin vauraampi maa ja teollisuus oli meikäläistä kehittyneempää. Vasta itsenäistynyt Suomi kärsi heti alkuun kansalaissodastakin. Maailmansotien välisenä aikana metalliteollisuus kehittyi täälläkin, mutta maa oli edelleen elinkeinoiltaan pitkälti agraariyhteiskunta. Sotien jälkeen pakkoraossa metalli- ja konepajateollisuus monipuolistui, mutta 1950-luvulla rasittivat sotakorvaukset ja jälleenrakennus. Silloin Ruotsissa oli toiminnassa jo toinen autonvalmistaja, 1937 aloittanut Saab.

Henkilöautojen massamarkkinoille ei täällä siis ehkä pyrittykään, mutta vuonna 1931 perustettiin O/Y Suomen Autoteollisuus A/B. Seuraavana vuonna Sisu-merkkisiä kuorma-autoja valmistui kahdeksan kappaletta. Vuosikymmenen lopulla joitakin kuorma-autoja vietiin jo maan ulkopuolellekin. Yritys toimii edelleen ja siviilikuorma-autojen lisäksi tuotannossa on sotilaskuorma-autoja.

Suomen ainoa henkilöautoja valmistava tehdas sijaitsee Uudessakaupungissa. Saab-Scanian ja Valmetin yhteisyrityksenä perustettu tehdas avattiin 1969. Saab-autojen lisäksi siellä on vuosikymmenten aikana valmistettu monien muidenkin autonvalmistajien merkkejä.  

 

 

Kommentit (0)
19.04.201823:36
1882
32

Oikeaopiisempaa olisi varmaankin kysyä, miksi Suomella ei ole omaa tunnuttua henkilöautomerkkiä?

Kommentit (0)

Vastauksesi