Miksi shakkilaudalla nappulat ovat peilikuvana eli kuninkaat vastakkain?

Miksi shakkilaudalla nappulat ovat peilikuvana eli kuninkaat vastakkain?

Shakkipelin alkuasetelmassa mustat ja valkoiset nappulat ovat toisiinsa nähden asetettu peilikuvaksi eli kuninkaat ja kuningattaret ovat vastakkain. Olen jostain kuullut, että näin ei ole aina ollut, vaan nappulat ovat olleet ikään kuin "samalla tavalla" aseteltuina alkuasetelmaan. Miksi ja milloin tällainen muutos on tehty?

Vastaus

Shakkipelin edeltäjässä, intialaisessa Chaturangassa asetelma todella on ollut kuvaamasi kaltainen eli vastakkaisten puolien kuninkaat ovat olleet eri linjoilla - nappuloiden liikkeetkin tosin ovat olleet jonkin verran erilaisia kuin nykyisessä shakissa, joten aivan samasta pelistä ei muutenkaan ole ollut kyse. Chaturangasta kehittyneessä persialais-arabialaisessa Shatranj-pelissä kuninkaat ovat sitten olleet vastakkain, aivan kuten nykyshakissakin - jonkin verran variaatiota on ollut siinä, ovatko kuninkaat olleet alkuasetelmassa d- vai e-linjalla. Mitään tietoa ei ilmeisesti ole säilynyt, missä ja miksi alkuasetelman vaihdos on tapahtunut - Shatranj-pelistä kuninkaiden oleilu samalla linjalla on kuitenkin periytynyt nykyshakkiinkin.

Kommentit (0)

Vastauksesi