Miksi Risto Rasasta tuli runoilija?

2 vastausta

Risto Rasa syntyi 29.4.1954 Helsingissä, mutta vietti pääosan lapsuudestaan Vaasassa. Monille suomalaisille tuttu luontorunoilija on varsinaiselta ammatiltaan kirjastonhoitaja. Hänen runoistaan pitävät eri-ikäiset lukijat, teineistä senioreihin.

Rasalle oli jo nuorena lintuharrastus tärkeää ja hän seurasikin usein lintujen kevät- ja syysmuuttoa. Myös lukeminen ja kuvataide ovat olleet hänelle rakkaita harrastuksia jo nuorena. Ystävä houkutteli hänet Tampereen yliopistoon kirjastotieteen pääsykokeisiin ja sinne Rasa meni ja hänestä tulikin kirjastonhoitaja ja runoilija.

Risto Rasa yritti saada ensin saada runojaan julki lehdissä, kuten Vaasa-lehdessä, Kaltiossa ja Parnassossa, ja lopulta niitä julkaistiin Parnassossa. Parnasson kautta aukesi tie Otavan runoilijaksi ja Rasan esikoisrunokokoelma Metsän seinä on vain vihreä ovi  ilmestyi hänen ollessaan 17-vuotias. Hannu Mäkelä ja Tuomas Anhava ovat olleet Rasalle tärkeitä ateljeekriitikkoja.

Risto Rasan runoja on ilmestynyt myös antologioissa ja lehdissä ja muun muassa valokuvateoksessa Viimeiset vieraat. Niitä on käännetty myös ruotsiksi ja puolaksi. Rasa on kirjoittanut paljon ihmisen ja luonnon suhteesta, mutta myös arkielämästä ja kodista. Merenkurkku ja sen alavat, kivikkoiset rannat ovat olleet hänen runojensa tärkein maisemallinen innoittaja.

Vaikutteita tankarunoista

Omien sanojensa mukaan Risto Rasasta tuli kirjailija, koska hänellä oli tunne, että hänen runojensa kaltaisia runoja ei ole kukaan julkaissut.

Kirjasammon haastattelussa Rasa on kertonut, että hän kirjoittaa, kun ehtii ja jaksaa leipätyöltään.  Hän kirjoittaa useita versioita runoistaan ja kuvaa runon ihannettaan näin:

"Runon on oltava sekä ääneen luettuna että silmäiltynä, äänenä ja kuvana, yksi yhteen, yhteneväisiä kokemuksia. Visuaalisuus paperilla, pienetkin yksityiskohdat, ovat tärkeitä. Runossa sanat eivät saa puuroutua ja kolista yhteen.”

Runoihinsa Rasa on saanut vaikutteita japanilaisista tankarunoista ja klassisesta kiinalaisesta runoudesta, esimerkiksi Pertti Niemisen suomentamasta Jadepuu –kokoelmasta.

Runoilijana Rasalla ei ole erityistä sanomaa, jonka hän haluaisi välittää lukijoille. Kirjasammon haastattelussa hän siteerasi yhdysvaltalaista runoilijaa Ezra Poundia, joka on sanonut näin: “kirjailijaa ei välttämättä tule siitä, jolla on paljon sanottavaa, vaan ennemminkin siitä, joka kärsivällisesti kiertää sanojen ympärillä ja kuuntelee, mitä niillä on sanottavana”.

 

Lopuksi keväinen runonpätkä mehiläisestä ja kirjastoautosta, kokoelmasta Rantatiellä:

“Kirjastoauton kattoikkunasta

eksyi sisään mehiläinen.

Ennen kuin sain sen hätistetyksi ulos,

se oli joutunut kauas kotiseudultaan.”

Kuuntele: 
Kommentit (0)

Vuonna 1972 kustannusyhtiö Otavassa todettiin, että runokokoelma ´Metsän seinä on vain vihreä ovi´ sisältää luovaa luonnon runokuvausta. Sen tuoreet runokuvat ravistelevat vakiintunutta,  ja osittain  jo jämähtänyttä, luonnonrunouden kuvastoa. Esimerkiksi metsän "seinä", joka onkin vihreä ovi johonkin. Tai muurahainen, joka oli tehnyt puolukanvarvusta jalkalampun.  Kyse on kerta kaikkiaan hienosta avauksesta, luonnonlyriikan eteenpäinmenosta. Lieneekö se saanut vertaistaan jatkoa?

Parhaat runokokoelmat löytävät kustantajakseen julkaisuyhtiön, niiden tekijät valikoituvat jatkoon ja pääsevät kirjailijoiksi. `Metsä seinä`oli vuosikymmenensä parhaita suomalaisia runokokoelmia.

Kommentit (0)

Vastauksesi