Miksi ortodoksi tekee ristin merkin toisin kuin luterilainen?

Miksi ortodoksi tekee ristin merkin toisin kuin luterilainen?

Miksi ortodoksi tekee ristin merkin toisin kuin luterilainen? Kumpi on oikea teko tapa vai onko oikeaa tapaa? Ja miksi yleisesti ottaen luterilaiset ovat ottaneet tapoja ortodokseilta? Kiitos vastauksista.

Vastaus

Kiitos kysymyksistä!

Luterilaisten ja ortodoksien erilaiset tavat tehdä ristimerkki periytyvät kristikunnan jakaantumisesta kahteen kirkkoon, roomalaiskatoliseen ja ortodoksiseen, vuonna 1054. Alkukirkon hajaantuminen alkoi jo 300-luvun lopulla, kun Rooman valtakunta jaettiin kahtia. Länsi- ja Itä-Roomassa kirkollinen ajattelu ja perinteet alkoivat kehittyä eri suuntiin. Luterilaisten ja ortodoksien siunauksilla on erilaiset vertauskuvalliset merkitykset, jotka heijastavat heidän historian juoksussa kiteytyneitä ajattelutapojaan.

Kun kirkko vielä oli jakaantumaton, kaikki kristityt tiettävästi tekivät ristinmerkin samalla tavalla: peukalo, etusormi ja keskisormi liitettiin yhteen, nimetön ja pikkusormi taivutettiin kämmentä vasten. Sormilla koskettiin ensin otsaa, sitten rintaa ja olkapäitä oikealta vasemmalle.

Lännen kirkko kuitenkin muutti 1100 – 1200 -lukujen taitteessa siunaustaan niin, että oikean käden kaikki sormet olivatkin suorana ja käsi vietiin ensin vasemmalta olkapäältä oikealle. Näin vertauskuvallisesti ilmaistiin, että Kristus tuli Isästä (otsa) maan päälle (rinta), laskeutui sitten kärsimyksiensä kautta tuonelaan (vasen olkapää), mutta nousi Isän oikealle puolelle (oikea olkapää). Vielä tänäkin päivänä roomalaiskatoliset ja muut lännen kirkot siunaavat samaan tapaan. Suomessakin luterilaiset noudattavat ristinmerkissä kirkon läntistä perinnettä.

Itäisen kirkon perinteessä ristinmerkki tehdään samoin kuin jakaantumattoman kirkon aikaan. Ortodokseille yhteen liitetyt kolme sormea symboloivat kolmipersoonaista Jumalaa, kämmentä vasten painetut nimetön ja pikkusormi puolestaan kuvaavat Kristuksen kahta luontoa. Ristinmerkki päätetään kumarrukseen. Ortodokseille oikea käsi on voiman ja Jumalan vahvuuden käsi. Ehkäpä siksi oikea käsi siunataan ensin, arvelee ortodoksisen teologian lehtori Soili Penttonen Vantaan Laurin haastattelussa.

Ristinmerkki on ikivanha ele ja se kuuluu kaikille kristityille riippumatta siitä, minkä kirkon jäsen onkaan. Vanhin tapa siunata on kaiketi sellainen, että oikean käden kämmen on ojennettu suoraksi ja muusta kädestä erillään olevalla peukalolla piirrettiin Antoniuksen risti tai kreikkalainen risti otsalle. Ristinmerkin ulkonainen tekotapa ja vertauskuvallinen sisältö ovat vaihdelleet historiassa eri aikakausina ja kirkosta toiseen. Kirkkojen nykyiset tavat tehdä ristinmerkkiä ovat muotoutuneet vuosisatojen kuluessa, eikä niistä tai kaikista menneistäkään tavoista oikein voida määrittää sitä ainoa ja oikeaa elettä. Tavalla tai toisella tehtynä ristinmerkki on aina rukous itsessään; se osoittaa kristityn yhteyttä Pyhään Kolminaisuuteen ja karkottaa pahoja henkiä.

Oikeastaan luterilaisten ja ortodoksien tavoissa on kaikille kristityille yhteisiä, omaperäisiä ja toinen toisiltaan lainattuja piirteitä. Yleisesti ottaen vaikutteita on levinnyt molempiin suuntiin. Eri kirkkojen jäsenet kun ovat myös – no, ihmisiä jotka elävät samassa talossa, kylässä, kaupungissa tai valtiossa. He kinaavat tai sopuisasti kohtaavat samassa paikassa ja ajassa. Kulttuurintutkimuksessa puhutaan vaikutteiden globaalista ekumeniasta: erilaiset ihmisten lähipiiristä tai kaukaa maailmalta kulkeutuneet tavat kohtaavat ja sekoittuvat keskenään, ja vielä omiin vanhoihin tapoihin. Vaikutteiden keitokset voivat olla hyvinkin pienesti paikallisia ja päteviä vain tietyn aikaa. Sitten soppaan lisätään taas uusia mausteita. Kaupungistuminen on voimistanut tapojen leviämistä.

Pääsiäiseen liittyvät tavat ovat hyvä esimerkki kulttuurien sekoittumisesta. Vitsomista on harrastettu läpi aikojen ja kristillisen Euroopan. Pohjolassa on vanhastaan karkotettu pahoja henkiä pajunoksilla. Itä-Suomessa niin luterilaiset kuin ortodoksit hivelivät läheisiään koristelluilla pajuilla ja onnen toivotuksilla. Karjalaisen siirtoväen mukana tapa tuli tunnetuksi kautta maan. Kaupungeissa itäiseen kulttuuriin alkoi sekoittua vaikutteita läntisestä lastenperinteestä pikkunoitineen. Nyttemmin perinne on taas maustunut, kun noitien joukkoon ovat pesiytyneet harrypotterit.

Tämän päivän urbaani kansalainen elää shoppaillen; hän poimii ympäröivästä maailmasta mieleisiään tapoja ja ajatuksia kuin juustoja ja makkaroita kaupan hyllyltä. Hän on vaeltaja tai turisti, joka etsii elämyksiä. Vielä sotien jälkeen ortodoksit olivat halveksittavia ryssänkirkkolaisia. Nyt turistia viehättävät ortodoksisuuden tarjoamat nautinnot: mystiikka, henkinen kilvoittelu ja estetiikka.

Lähteet:
Kirkon ja uskon sanakirja: aamenesta öylättiin. Kirjapaja, 2004. Sanakirja löytyy lyhennettynä myös verkosta: http://www.evl.fi/sanasto/.
Kulttuurintutkimus: johdanto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994.
Kärkkäinen, Tapani: Kirkon historia: ortodoksin käsikirja. Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvosto, 1999.
Piiroinen, Petri: Apostoleista ekumeniaan: ortodoksista oppia ja elämää historiassa. Ortokirja, 1999.
Saartio, Rafael: Kristilliset vertauskuvat ja tunnukset. WSOY, 1963.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2001/2001-08-28/ajankohtaista/ristinm...
http://www.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/paasiainen/index.htm (SKS:n tietopaketti pääsiäisestä)

Kommentit (0)

Vastauksesi