Miksi neuvostoliitto aloitti pommitukset, joista alkoi jatkosota?

Miksi neuvostoliitto aloitti pommitukset, joista alkoi jatkosota?

Vastaus

Lyhyesti voi sanoa, että Neuvostoliitto ei luottanut Suomen puolueettomuusvakuutuksiin Saksan hyökättyä  22.6.1941. Nykytietämyksemme mukaan tämä epäluottamus ei ollutkaan aiheeton.

Pommituksia lienee laajimmin käsitelty artikkelissa

Geust, Carl-Fredrik & Hazanov, Dimitrij 
Jatkosodan alun neuvostopommitukset
(teoksessa: Sotahistoriallinen aikakauskirja 20-2001. - Sotahistoriallinen seura, 2001). 

 

Tosiasiassa sotatoimiin oli  ryhdytty jo ennen kesäkuun 25. päivää 1941.

Suomalaiset sukellusveneet  Vesihiisi, Vetehinen ja Iku-Turso olivat jo 21.6.  - siis ennen  seuraavana aamuyönä alkavaa saksalaisten hyökkäystä - saaneet käskyn lähteä välittömästi miinoittamaan neuvostovallassa olevia Viron rannikkovesiä. Hämäyksen vuoksi tässä käytettiin saksalaisia miinoja.

Ensimmäisiä saksalaisia ilmasotatoimia 22.6. oli ollut saksalaisen lento-osaston suorittama miinojen pudotus Leningradin satamaväylille. Osasto oli lähtenyt Itä-Preussista, laski miinansa kello 03.45 ja laskeutui sen jälkeen Suomeen Uttiin. Operaatiossa navigointia auttoi suomalainen upseeri.

Saksan ilmavoimien käyttöön oli jo aikaisemmin luovutettu Utin, Malmin, Luonetjärven, Rovaniemen, Kemijärven ja Petsamon lentokentät, joista oli suoritettu runsaasti tiedustelulentoja Neuvostoliiton alueelle.

Saksalaiset pommittivat Hangon tukikohtaa 22.6. ja saksalaiset sota-alukset  toimivat sen läheisyydessä käyttäen Suomen aluevesiä,  jokseenkin varmasti meikäläisten sotilasviranomaisten suostumuksella.
Toisaalta Hangon tukikohta-alueen tuntumassa venäläiset lentokoneet  ja tykistö olivat tulittaneet suomalaisia kohteita jo aamulla 22.6.

Saksalaisten ilmatoiminta Leningradin suunnalla jatkui sodan syttymistä seuraavina päivinä. Yöllä 22.-23.6. neuvostoliittolaiset ampuivat  Etelä-Kannaksella alas saksalaisen pommikoneen, joka mahdollisesti oli lähtenyt Suomesta.

Pohjoisessa saksalaiset olivat Norjasta käsien marssineet Petsamoon 22.6. ja ryhmittyivät hyökkäykseen. 

 

Saksan sotilaallinen läsnäolo, joka oli alkukesästä ripeästi kasvanut Suomessa, ei tietenkään ollut jäänyt tuntemattomaksi venäläisille ja heidän tiedustelulleen. Varsinkin suurta ilmahyökkäystä Leningradiin pelättiin saksalaisten Suomessa hallinnoimilta lentokentiltä. Taustana tässä huolessa oli se tosiasia, että Saksan ilmavoimat olivat sodan ensimmäisten päivien aikana onnistuneet perusteellisesti yllättämään Neuvostoliiton ilmapuolustuksen ja tuhoamaan oleellisen osan sen länsirajan lentokoneista ja -kentistä. Maan läntisen sotilaspiirin ilmavoimien komentaja oli  jo hyökkäyspäivän iltana tehnyt itsemurhan, muutamaa päivää myöhemmin Baltian ja Kiovan piirien vastaavat komentajat oli erotettu ja vangittu, myöhemmin heidätkin teloitettiin. Taistelukykyisiä neuvostoliittolaisia ilmavoimia oli tässä vaiheessa vain Suomen suunnalla. Samanlaisen yllätyksen välttääkseen Leningradin sotilaspiiri katsoi välttämättömäksi ennaltaehkäisevän iskun, jonka lopullinen toteuttamissuunnitelma oli valmiina 24.6. kello 10. Hyökkäykseen oli kuitenkin vielä saatava lupa Moskovasta, koska ensimmäisessä sodanaikaisessa ilmavoimille annetussa käskyssä 22.6. kello 7.15 puolustusministeri Timošenko oli nimenomaisesti kieltänyt hyökkäykset Suomeen ja Romaniaan. Uusi käsky, jonka antamista sotilaspiirin päällikkö oli pyytänyt ja johon todennäköisesti oli pyydetty Stalininkin suostumus, annettiin 24.6 (kellonaika puuttuu). Sen mukaan Saksan odotettavissa olevan Leningradiin suunnatun ilmahyökkäyksen torjumiseksi oli aloitettava jatkuvat pommitukset Suomen eteläosissa (mainittiin erikseen Turku, Malmi, Porvoo, Kotka, Hollola ja Tampere) sekä  Kemijärvellä ja Rovaniemellä.  

Ilmahyökkäyslupaa vaatiessaan Leningradin sotilaspiiri noudatti italialaisen kenraali Giulio Douhetin oppeja, jotka olivat 1920- ja 1930-luvuilla saaneet vankan aseman neuvostoliittolaisessa sotilasajattelussa: uskottiin , että massiivisella ja yllättävällä ilma-aseen käytöllä sodat voitaisiin ratkaista muutamassa päivässä. 
Suomessa hyökkäys ei johtanut haluttuun tulokseen. Täkäläiset ilmavoimat (suomalaiset, saksalaiset) säästyivät käytännössä katsoen kokonaan  tappioilta. Jos hyökkäysten sivutavoitteena oli Suomen pelästyttäminen niin, että se ei olisi uskaltanut yhtyä sotaan, tulos oli myös päinvastainen. Suuri yleisö  koki - varsinkin kun pommitukset huomattavilta osin kohdistuivat siviilikohteisiin - alkaneen sodan välttämättömäksi ja oikeutetuksi puolustustaisteluksi.  

Yllä mainitun artikkelin lisäksi on käytetty kirjaa

Jokipii, Mauno
Jatkosodan synty : tutkimuksia Saksan ja Suomen sotilaallisesta yhteistyöstä 1940-41. - Otava, 1987.

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi