Miksi Muurmannin rataa ei katkaistu jatkosodan aikana?

Miksi Muurmannin rataa ei katkaistu jatkosodan aikana?

2 vastausta

Toisen maailmansodan aikana Murmanskin ja silloisen Leningradin välinen Muurmannin rata oli liittoutuneiden tärkeä sotatarvikkeiden kuljetustie Neuvostoliittoon. Jatkosodan aikana vuosina 1941−44 Muurmannin radan eteläinen osa Maaselän (Krivin) ja Lotinanpellon välillä oli suomalaisten joukkojen hallussa. Syksyllä 1941 valmistui kuitenkin Neuvostoliiton rakentama uusi rata Sorokan ja Obozerskajan välille taaten ratayhteyden Neuvostoliiton sisäosista Murmanskiin. Tämä rata erkaantui Muurmannin radasta itään Sorokassa ja kulki itä−länsi-suuntaisena Vienan meren eteläpuolella.

Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa toisen maailmansodan aikana toimineiden saksalaisten joukkojen tavoitteena oli mm. vallata Murmansk tai katkaista Muurmannin rata, jotta Neuvostoliitto ei voisi enää kuljettaa länsivalloilta saamaansa apua Murmanskin kautta etelään. Kantalahden suunnalla operaatioon osallistui myös suomalainen joukko-osasto, ja Louhen suunta oli kokonaan suomalaisten joukkojen vastuulla. Neuvostoliiton armeija kuitenkin torjui saksalaisten ja suomalaisten hyökkäykset vuonna 1941. Lisäksi Suomen päämaja kielsi salaa marraskuussa 1941 suomalaisia joukkoja jatkamasta hyökkäystä Louhen suunnalla Kiestingistä Muurmannin radalle, koska radan katkaisemisen pelättiin vaikuttavan haitallisesti Suomen suhteisiin länsiliittoutuneisiin, Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan, joiden kanssa Suomi ei vielä ollut sotatilassa. Yhdysvallat oli antanut jo lokakuussa 1941 Suomelle kolme noottia, ja oli selvää, että hyökkäys Muurmannin radalle aiheuttaisi heti kriisin Yhdysvaltain ja Suomen välisissä suhteissa.

Alkuperäinen Muurmannin rata siis katkaistiin vuonna 1941, koska sen eteläosa joutui suomalaisten joukkojen haltuun, mutta yritykset katkaista rata Sorokasta pohjoiseen kariutuivat Neuvostoliiton armeijan vastarintaan sekä Suomen ulkopoliittisista syistä johtuvaan haluttomuuteen yrittää radan katkaisua.

Lähteet:

Internet:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muurmannin_rata
http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Hopeakettu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Platinakettu
http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Napakettu

Kirjallisuus:

Korpi, Kalle: Saksan Norjan-armeijan operaatiot Pohjois-Suomen rintamalla 1941. Teoksessa: Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 253−273. Toimittaneet Jari Leskinen ja Antti Juutilainen. WSOY, 2005.

Kommentit (0)
09.08.201613:01
14704
58

Kirjana julkaistujen presidentti Risto Rytin muistiinpanojen mukaan tasavallan presidentti itse, ylipäällikkönä toimiva Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim ja puolustusministeri Rudolf Walden pohtivat heinäkuussa 1942 sitä, millä edellytyksellä Suomen kenttäarmeija olisi voinut hyökätä Muurmannin radan varrella olevan Sorokan (Belomorsk) suuntaan. Asiasta keskusteltiin myös elokuussa 1942. Suomen kenttäarmeija olisi jatkanut etenemistä Rukajärveltä Sorokan suuntaan siinä tilanteessa, jos Saksan armeija olisi ensin valloittanut Leningradin. Lisäksi Lapin Sallassa olevan saksalaisen armeijakunnan olisi pitänyt hyökätä kohti Muurmannin rataa ja Kantalahden kaupunkia. Itse asiassa Adolf Hitlerin antamassa Johtajan ohjeessa numero 44, joka oli päivätty 21. heinäkuuta 1942, mainittiin se, että saksalaisen 20. Vuoristoarmeijan eteneminen kohti Kantalahtea ja suomalaisten joukkojen eteneminen kohti Belomorskia tulisi tapahtua samaan aikaan. Näin Muurmannin rataa olisi uhattu kahdelta eri suunnalta.

Saksan armeija laati vuonna 1942 suunnitelman, joka koski hyökkäystä Sallasta Kantalahteen. Kyseisen suunnitelman nimi oli Lachsfang. Se oli tarkoitus toteuttaa sen jälkeen, kun Saksan armeija olisi valloittanut Leningradin. Jos Saksan armeija olisi toteuttanut hyökkäyksen Sallan alueelta Kantalahteen, se olisi tarvinnut lisää joukkoja sitä varten. Sallaan sijoitetussa saksalaisessa armeijakunnassa oli kaksi jalkaväkidivisioonaa ja panssarivaunuosasto, jossa oli ranskalaisia sotasaalispanssarivaunuja. Saksalaisten suunnitelmien mukaan sinne oli tarkoitus kuljettaa yksi vuoristodivisioona. Koska Saksan armeija ei valloittanut Leningradia toisessa maailmansodassa, mahdollisuutta hyökkäykselle Kantalahteen ei ollut.

 

Hitler´s War Directives 1939 - 1945. Edited by Hugh Trevor-Roper. Pan Books, London and Sydney, 1983, sivut 191 - 193.

Waldemar Erfurth, Muurmannin radan ongelma. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1952, sivut 53 - 54.

Waldemar Erfurth. Suomi sodan myrskyssä 1941 - 1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1951. Sivut 103 - 105.

"Käymme omaa erillistä sotaamme." Risto Rytin päiväkirjat 1940 - 1944. Edita Prima Oy, Helsinki 2006, sivut 198 - 200 ja sivut 209 - 210.

Kommentit (0)

Vastauksesi