Miksi lusikka maistuu metallille?

Miksi lusikka maistuu metallille?

Olen keski-ikäisenä alkanut kärsiä oudosta ilmiöstä: vuosi vuoden jälkeen yhä useammat lusikat maistuvat voimakkaasti metallille. Suuria eroja on, mutta sillä ei ole juuri väliä, onko puristettu peltiläpyskä vai "stainless steel"; itse asiassa jälkimmäisen maku voi olla voimakkain. Esim. Hackmannin Savonia-sarjan iso lusikka maistuu niin vahvasti, etten syö sillä edes erittäin voimakkaasti maustettuja ruokia, ellei ole pakko. Saman sarjan veitsi ja haarukka ovat "mauttomat". Luulotaudeista ei ole ollut tapanani kärsiä, vaan kertahan se olisi ensimmäinenkin. Koska muistatte aina muistuttaa, ettei teillä ole pätevyyttä vastata lääketieteellisiin kysymyksiin, luotan tässä hyviin avustajiin: Onko tällainen syndrooma tunnettu ja mitä nämä "oireet" voisivat tarkoittaa? Ehkä Kysy.fi osaisi kertoa, tehdäänkö lusikat eri metalliseoksista kuin muut aterimet?

Vastaus

Maailman ihmisistä suurin osa syö ruokansa joko sormillaan tai syömäpuikoilla. Länsimainen tapa ruokailla veitsellä, haarukalla ja lusikalla on vakiintunut vuosisatojen saatossa. Veitsi on näistä ollut käytössä pisimpään. Jo kivikauden ihminen käytti kivestä hakattua veistä hampaiden apuna lihan repimisissä. Myöhemmin rautakaudella veitset oli valmistettu pronssista tai raudasta.

Kuumien ruokien suuhun viemiseen veitsi ei kelvannut, vaan tarvittiin lisäksi jokin muu työkalu eli lusikka. Lusikan eri kielisten nimitysten taustaa tutkimalla voi selvittää sen esihistoriaa. Latinankielessä se juontuu simpukankuorta tarkoittavaan kantasanaan ja englannin kielen spoon on peräisin muinaisskandinaavisesta sanasta, joka on merkinnyt lastua. Myös Suomessa lastut ja päreenkappaleet olivat ensimmäisiä käytössä olleita lusikoita.

Keskiajan Suomessa tavallinen kansa valmisti lusikkansa pääosin puusta, mutta joskus myös luusta tai sarvesta. Rikkaampi kansanosa käytti keskiajalla hopealusikoita. Ne olivat paikallisten kultaseppien valmistamia tai ulkomaista tuontitavaraa. Niillä syötiin puuroa ja herne- ja papuruokia sekä annosteltiin sopivia viina-annoksia. Hopean rinnalla lusikoita valmistettiin myös tinasta ja joskus harvoin myös messingistä, mutta hopea oli muita metalleja kestävämpää vaikkakin kalliimpaa. 1700-luvun Suomessa hopealusikat yleistyivät maaseudun talollisten ja kaupunkien käsityöläisten ruokapöytiin. Hopealusikat olivat arvoesineitä, ja niitä säilytettiin erityisissä lukituissa lippaissa.

1800-luvulla hopeasta oli ajoittain pulaa ja se oli kallista. Valmistajat alkoivat kehittää uusia metalliseoksia hopean korvikkeeksi. Erityisesti Englannista tuli paljon uusia materiaaleja kuten hopeoitu kupari, Sheffield plate, jota on Suomessa kutsuttu pleteriksi tai pleitiksi. Toinen Sheffieldissä kehitetty materiaali oli kova tine eli britannianmetalli. Kolmas 1800-luvulla käyttöön otettu seos oli Kiinasta omaksuttu alpakka eli ns. uushopea. Alpakka näyttää hopealta, mutta ei itse asiassa sisällä ollenkaan hopeaa. Se oli halpa ja kestävä materiaali, joka yleistyi nopeasti myös Suomeen.

Nykypäivän lusikan esikuvana ja prototyyppinä on siis jo keskiajalla käytetty ja myöhempinä vuosisatoina yleistynyt hopealusikka.

Lusikan valmistusmateriaalilla on tutkitusti vaikutusta makuaistimuksiin. Vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessa oli selvitetty kahdeksasta eri metalliseoksesta tehdyn lusikan vaikutuksesta makuaistimuksiin. Tutkimuksen mukaan reaktiiviset ja epävakaat metallit kupari ja sinkki tuottivat metallisemman maun kuin vähemmän reaktiiviset metallit kuten kulta tai hopea. Metallin pinnan atomit reagoivat ja liukenevat kielen pinnalla olevaan sylkeen niissä nopeammin ja helpommin ja aiheuttavat näin metallimaisen maun. Tutkimuksessa selvisi myös, että kupariset ja sinkkiä sisältävät lusikat vahvistivat ruoan dominanttia makua eli niillä makea jäätelö maistui makeammalta kuin esim. hopealusikalla syötynä. Lusikan metalliseoksella on siis kulinaarista merkitystä. Happamia ruokia kannattaakin siis syödä vähemmän reaktiivisella lusikalla kuten ruostumattomasta teräksestä tai hopeasta valmistetulla lusikalla, jotta mausta ei tule liian hapan. Monet kokit tuntevat ilmiön ja suosittelevat mm. happaman tomaattikastikkeen sekoittamista metallisen kauhan sijasta puisella.

Kuuntele: 
Kommentit (0)

Vastauksesi