Miksi Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta? Millaisia Elias Lönnrotin runonkeruumatkat olivat?

Miksi Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta? Millaisia Elias Lönnrotin runonkeruumatkat olivat?

Vastaus

Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan käsikirjoitus oli valmiina vuoden 1835 alussa, joten Lönnrot päiväsi käsikirjoituksen esipuheen 28. helmikuuta. Päivää vietetään nykyään Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä, eli tämän viikon torstaina.

Vuoden 1834 keruumatkan jälkeen ajatus yhtenäisestä runoeepoksesta tuntui Lönnrotin mielestä mahdolliselta, joten hän kokosi Kalevalan. Runoaineistoa tuli myöhemmin lisää runonkeruumatkoilta, joten hän teki Kalevalasta uuden ja laajemman version, joka on myös nykyihmisille tuttu kansalliseepos. Se ilmestyi vuonna 1849.

Kantelettaren esipuheessa Lönnrot esittää näkemyksensä kansanrunojen synnystä:

”Kansanrunoja [--] ei tehdä, vaan ne tekeytyvät itsestään, syntyvät, kasvavat ja muodostuvat semmoisiksi ilman erityisettä tekijän huoletta. ”

Kalevalahan on Lönnrotin luomus,  hän on koonnut sen, vaikka onkin pyrkinyt etäännyttämään sekä itsensä Kalevalan kokoajana että runonlaulajat, jotka lauloivat yhteistä ”kansan runoutta”. Runonlaulajia   Lönnrot ei juurikaan yksilöinyt tai nostanut esiin, paitsi muutamia edustavia, sopivia henkilöitä.

Loitsuja runonkeruumatkoilta

Lönnrotin runonkeruumatkoista osa oli erittäin onnistuneita ja toiset saivat hänet itkun partaalle.

Ensimmäisellä runonkeruumatkallaan hän kävi muun muassa Kesälahden pitäjässä, Hummovaaran kylässä ja tapasi siellä runonlaulaja Juhana Kainulaisen. Kainulainen oli mestarillinen runonlaulaja ja hänelle veti vertoja vain Arhippa Perttunen Latvajärveltä. Lönnrot tallensi Kainulaisen runoja kaksi päivää aamusta iltaan. Kainulaiselta saatu runosaalis oli yli viisikymmentä runoa, joista suuri osa loitsuja, kuten peuran, ketun ja jäniksen pyyntiloitsuja.

Kainulaiselta saatiin runsaasti myös tautien parannusloitsuja. Loitsuissa pyydetään avuksi niin haltijoita, jumalia, vainajia, pyhimyksiä kuin paholaistakin, mutta on oletettu, että Lönnrot ohitti ei-kristillistä aiheita ja manauksia  sisältäneet parannusloitsut, koska ne eivät sopineet hänen ihannoivaan kuvaansa valistuneesta Juhana Kainulaisesta.

Kainulaisen runoja julkaistiin sittemmin Alku-Kalevalassa ja Vanhassa ja Uudessa Kalevalassa.

Huhtikuussa 1834 Lönnrot tapasi Vienan Karjalassa Arhippa Perttusen, joka oli myös merkittävä runonlaulaja. Perttunen oli jo 80-vuotias, mutta lauloi kolmatta päivää yhteen menoon. Perttusen parhaimmistoa olivat runokertomukset Väinämöisestä ja Ilmarisesta, kilpakosinnasta, sammon taonnasta ja ryöstöstä.

Ikävin ja hankalin oli kuudes  runonkeruumatka syksyllä 1836 Lonkan ja Vuonnisen kautta Uhtualle. Lönnrotin piti etsiä täydennyksiä ja selityksiä Kalevalan hämäriin kohtiin. Matkalla oli vastoinkäymisiä: hevonen upposi rinnuksia myöten suohon, vetoisassa yöpymispaikassa oli rosvonnäköinen mies ja Lönnrotia itseään epäiltiin vakoojaksi Jäletjärven kylässä.  Pyhänsaaren munkit olivat kysyneet, olisiko hänellä "viinaa myödä, johon kuuluvat kovin ahnaita olevan".

Myös kuudennen runoretken saalis oli kuitenkin runsas: loitsuja, arvoituksia, sananparsia, satuja ja kansanlauluja, joten Lönnrotin kannatti kärsiä vastoinkäymisiä!

Kuuntele: 
Kommentit (0)

Vastauksesi