Miksi järvellä tai merellä aallot lyö aina rantaan päin tuuli sitten mistäpäin tahansa?

Miksi järvellä tai merellä aallot lyö aina rantaan päin tuuli sitten mistäpäin tahansa?

Vastaus
10.01.201709:51
15590
16

Isoilla vesillä rantaan tulevat aallot ovat syntyneet kaukana rannasta voimakkaiden tuulten ja ilmanpaine-erojen ansiosta ja lähteneet sieltä etenemään eri suuntiin, hieman niinkuin veteen heitetyn kiven luoma aaltorintama, jossain määrin myös vastatuuleen. Paikalliset rantatuulet eivät pysty muuttamaan näiden isojen aaltojen suuntaa, ainakaan nopeasti. Tietysti jos tuulisi viikkokaupalla samasta suunnasta, mutta korkea- ja matalapaineiden liikket muuttavat tuulten suuntaa jatkuvasti. Eli isoilla merillä/järvillä on jatkuvasti liikkeellä aaltoja eri suuntiin, mutta pääsääntöisesti keskimereltä rannikkoja kohti. Rantaa lähestyessään aalto "tuntee" merenpohjan ja hidastuu. Jos aaltorintama tulee vinosti kohti rantaa, se reuna joka ensimmäisenä "tuntee" merenpohjan, hidastuu ensin ja siten rintama kääntyy rantaa kohti.

Aalto on vaikea asia käsittää, koska silmähavainnoilla näyttää, että tuuli puhaltaa pinnassa vettä eteenpäin. Todellisuudessa vesi tekee paikallista ylös-alas-pyörimäliikettä. Linkin 1 kuva selittää ilmiötä. Rantaan tuleva vesipisara ei siis ole matkustanut meren toiselta puolen, vaan ainoastaan aalto (liike) matkustaa ja tavallaan "tönii" vuorollaan aina seuraavaa pisaraa ja lopulta se rantaan törmäävä on paikallinen pisara, jota edelliset tönivät rannallle. Pitkien samansuuntaisten tuulten aikaan jossain määrin myös vettä siirtyy, kuten nousevista ja laskevista paikallisista merenpinnan tasoista nähdään.

Pienillä järvillä/lammilla paikallinen tuuli vaikuttaa enemmän ja monesti onkin havaittavissa tuulenpuolen puiden suojaamalla rannalla lähes tyventä ja vastarannalla aallot lyövät rantaan.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi