Miksi jääkiekon mm-kisat on järjestetty Kanadassa vain kerran?

Miksi jääkiekon mm-kisat on järjestetty Kanadassa vain kerran?

3 vastausta

Yksi syy on se, että Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) on selkeästi eurooppalainen organisaatio. Pohjoisamerikkalaisella ja eurooppalaisella jääkiekolla on ollut historian kuluessa myös omat sääntönsä lajille. IIHF perustettiin eurooppalaisin voimin vuonna 1908. Alkuvuosina 1920-1963 Kanada osallistui kisoihin, niin että sitä edusti joku kanadalaisen amatöörijoukkue. Kanada piti tauon vuosina 1970-1977 kansainvälisestä jääkiekosta sääntöerimielyyksien takia.

Toinen syy lienee maailmanmestaruuskisojen ja NHL:n pudotuspelien päällekkäisyys eikä pohjoisamerikkalaisen jääkiekkoväen päähuomio ole mm-kisoissa. Vuonna 2008 kuitenkin juhlistettiin IIHF:n satavuotista organisaatiota antamalla Kanadan järjestää kisat ensimmäistä kertaa.

 

Kommentit (0)
27.05.201609:53
3509
50

Komppaan tässä Simo Lämsää. Kanada oli pitkään tullut kisoihin alasarjojen ammattilaisjoukkueilla. Kanada esitti ennen noita -70 kisoja kompromissin, että aikaisemmasta poiketen heillä olisi ollut joukkueessa yhdeksän "kovempaa" ammattilaista, koska Kanada katsoi, että NL:n ja TS:n joukkueet olivat jo liian kovia, että heidän kanssaan olisi voitu mielekkäästi kilpailla. Samasta syystä Kanada jäi pois -72 ja -76 olympiakisoista vaikkakin vastaavasti USA oli niissä mukana saavuttaen -72 sensaatiomaisesti jopa hopeamitalin. USAn yliopistojoukkueista onkin riittänyt tarinoita vuosien varrella.

Ensimmäinen tunnustelu eurooppalaisen ja pohjois-amerikkalaisen jääkiekon välillä tehtiin -72, jolloin järjestettiin ensimmäinen summit series ottelusarja Neuvostoliiton ja Team Canadan välillä sekä Kandadassa, että Neuvostoliitossa. Neuvostoliitosta palatessaan Kanada pelasi vielä näytösottelun Ruotsia ja Tsekkoslovakiaa vastaan. Tässä joukkueessa oli kaikki parhaat NHL-miehet. Lisäksi vuonna -74  järjestettiin vastaava sarja Neuvostoliiton ja WHA-joukkueista kootun team Canadan välillä. Seuraavan kerran Kanada esiintyi arvokisoissa -77 Wienissä.

Kommentit (0)
26.05.201618:58
2995
32

1970 jääkiekon MM-kisat oli alunperin tarkoitus järjestää Kanadassa.Winnipeg ja Montreal olisivat olleet kisakaupungit.Kanada vetäytyi MM-kisoista vastalauseena IIHF:n annettua luvan Neuvostoliiton ja Tsekkoslovakian "ammattilaispelaajat" ja vastaavasti kiellettyä NHL-pelaajat.

Kommentit (0)

Vastauksesi