Miksi Edelfeltin maalauksen Mansikoita hahmoilla on punainen puku?

Miksi Edelfeltin maalauksen Mansikoita hahmoilla on punainen puku?

Vastaus

En valitettavasti onnistunut löytämään viittausta ”Mansikoita”-teoksen värimaailmaan, ennen kaikkea tuohon mekkojen herkullisen punaiseen väriin.

Työ on vuodelta 1890 ja Edelfelt maalasi sen Haikossa, oman huvilansa lähettyvillä. Maalaus on maalattu kirkkaana kesäpäivänä, jolloin aurinko läikehtii puiden oksien lävitse polulle. Ainakin näin maallikon silmissä vahva punainen erottuu hauskana kontrastina maiseman valoleikille.

Ehkä taiteilija on myös halunnut korostaa aiheen marjaisuutta ja pukenut tytöt ahomansikan punaisiin asuihin.

Tietokirjailija Reijo Valta aihetta pohdiskelee aihetta näin:
”Vuoden 1890 maaliskuussa Edelfelt ja pohjoismainen taide oli saanut kehuja Ranskan Sociétè Nationale des Beaux-Artsin puheenjohtaja Meissonier'lta. Edelfelt oli seuran jäsen, ja kehut perustuivat "akateemisten, vuosisataisten konventioiden" puutteeseen. Pohjolan taiteilija oli vapaampi, vilpittömämpi ilmaisemaan kuin keski-eurooppalainen kollegansa."
"Lienevätköhän Meissonier'n maaliskuussa lausumat sanat vaikuttaneet (Mansikat-teoksen) humoristiseen aihevalintaan?”
http://blogivirta.fi/blogit/281570-albert-edefeltin-ahomansikoita?show=1

Myös kolme vuotta aikaisemmin maalatussa ”Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä” näkyy kirkasvärisiä kansanpukuja, myös tuota samaa punaista. Ehkäpä nämä kirkasväriset, selvästi karkeammasta kankaasta valmistetut vaatteet myös viittaavat kuvattaviensa yhteiskunnalliseen asemaan. Herrasväkihän pukeutui kesällä vaaleisiin ja keveisiin asuihin.

Toisessa kansanelämän kuvauksessa ”Lauantai-ilta Hamarissa” (1885) työläisperheiden lapset on kuvattu paljon vakavammin, harmaansävyisin värein. Tämän maalauksen tunnelma on kaukana ”Mansikoiden” onnellisesta, humoristisestakin tunnelmasta.

Edelfeltin maalauksista voit lukea esim. seuraavista kirjoista:

Lisäksi kannattaa tutustua Edelfelt-aiheiseen Porvoon kävelykierrokseen:

Kuva: 
Albert Edelfelt: Mansikoita (1890)
Kommentit (0)

Vastauksesi