Miksi Cannon Filmsin elokuvia on niin vaikea saada Suomesta?

Miksi Cannon Filmsin elokuvia on niin vaikea saada Suomesta?

Kerään elokuvia ja nyt ideanani on saada Cannon Filmsin tuottamat kaikki elokuvat kokoelmaani. Cannon Filmsin elokuvia kuten Ninja3 Domination, Breakdance 1 ja 2, Invasion USA ja monet, monet muut eivät ole tarjolla suomalaisissa verkkokaupoissa. Väkivallan vihollinen saaga on ja olen noin tusinan verran löytänyt Cannon Filmsin elokuvia, mutta muuten tarjonta Suomessa on vaisua ja Amazonissa hinnat taas hurjia. Että miksi näin on? Telkkakaan ei niitä enää näytä ja kirjastoistakaan vain muutamia voi lainata.

Vastaus

Cannon Filmsin osti vuonna 1988 Pathé Communications -niminen yhtiö. Yrityskauppojen jälkeen 1990-luvulla valtaosa Cannon Filmsin elokuvista oikeuksista siirretiin MGM/UA-elokuvien kokoelmaan. MGM/UA:n nimissä levitettiin 1990-luvulla noita kysymyksessä mainittuja elokuvia. Kuitenkin 2000-luvulla blu ray - ja DVD-versioita noista harvinaisemmista elokuvista ovat levittäneet muut yhtiöt, mutta ei Suomen markkinoilla. Esimerkiksi Ninja III Domination -elokuvaa on viime vuosina levittänyt ainakin Eureka Entertainment Iso-Britanniassa, Ascot Elite Home Entertainment Saksassa ja Scream Factory Yhdysvalloissa.Invasion U.S.A. on varmaan jossain vaiheessa ollut Suomenkin markkinoilla, koska siitä on tiettävästi suomeksi tekstitetty versio. Veikkaus on, että MGM/UA ei ole kiinnostunut näiden vähemmän tunnettujen elokuvien levittämisestä ja nämä pienemmät firmat ovat hankkineet levitysoikeudet. Jos painosmäärät ovat pienemmät, hinnatkin voivat olla kovempia.

Kommentit (0)

Vastauksesi