Mikä neuvoksi, kun koulussa käynti ei huvita

Mikä neuvoksi, kun koulussa käynti ei huvita

Vastaus

Et kerro tarkemmin, millä tavalla koulunkäynti ei huvita tai oletko peruskoulussa vai jo opiskelemassa ammattiin.

Yleiseksi neuvoksi antaisin, että kannattaa keskustella asiasta jonkun luotettavan henkilön kanssa, esim. opinto-ohjaajan tai -neuvojan kanssa. Oman tilanteen kartoittaminen asiassa on varmasti tärkeää.

Kannattaa miettiä koulua tulevaisuuden näkökulmasta. Vaikka koulunkäynti ei huvita juuri nyt, kannattaako kuitenkin yrittää tsempata koulu läpi ja saada todistus mieluummin kuin jättää kesken nyt ja ehkä myöhemmin katua päätöstään.

Ajattele koulua välivaiheeksi, jonka suorittamisesta on hyötyä myöhemmin. Koulun kesken jättämisestä ei ainakaan saa  todistusta, jolla voi hakeutua opiskelemaan myöhemmin itseä kiinnostavaa alaa. Joskus täytyy vain opiskella tylsiä aineita ja asioita, jotta pääsee eteenpäin.

Apua vaikeaan tilanteeseen tarjoaa esim. OmaKiertotie.fi, jonka asiakkaita ovat niin peruskouluikäiset kuin toisen asteenkin opiskelijat. Yhteystiedot näet nettisivulla, ks. linkki alla.

MLL:n Nuortennetissä annetaan oman pohdinnan tueksi hyviä neuvoja, ks. juttu Motivaatiosta. Usein jo puhuminen toisen ihmisen kanssa auttaa, joten älä jää yksin vaan keskustele asiasta vanhemman, terveydenhoitajan tai koulukuraattorin kanssa.

Tsemppiä!

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi