Mikä elokuva piirityksestä?

Mikä elokuva piirityksestä?

Mikä mahtaa olla se 80-luvulla tv:ssä esitetty elokuva, joka kertoo linnoitetun kaupungin piirityksestä? Se saattoi olla saksankielinen, ja sotilailla oli koristeelliset univormut. Elokuva päättyi kuvaan maalauksesta, jossa kuvattiin ilmeisesti aseleposeremoniaa.

Vastaus

Tuntomerkit voisivat periaatteessa sopia vuonna 1945 valmistuneeseen saksalaiseen elokuvaan Kolberg. Napoleonin sotien aikaan sijoittuva elokuva kertoo Kolbergin linnoitetun kaupungin piirityksestä vuonna 1807. Saksa oli elokuvan valmistumisen aikoihin jo luhistumassa liittoutuneiden paineessa ja propagandistisella ohjauksella yritettiin nostattaa kansan taistelutahtoa.

Piiritys ja univormuja on siis varmasti, mutta vastaaja ei löytänyt Helsingin Sanomien aikakoneesta tai Elonetistä tietoa elokuvan televisioesityksestä Suomessa. Goethe-Instituutissa se on esitetty 24.3.1981. YouTubelta löytyy kohtauksia elokuvasta ja alimman lähdelinkin videonpätkästä voi etsiä muistikuvia. Vähän kyllä epäilyttää, onko kyseessä kuitenkaan tämä elokuva. Jos jollakin on parempi ehdotus, niin kommentoikaa ihmeessä.

Kommentit (0)

Vastauksesi