Mihin pohjautuu se, että toiset ihmiset miellyttävät jotakin tiettyä yksilöä...

Mihin pohjautuu se, että toiset ihmiset miellyttävät jotakin tiettyä yksilöä...

Mihin pohjautuu se, että toiset ihmiset miellyttävät jotakin tiettyä yksilöä ulkonäöllisesti enemmän kuin toiset? Vaistoaako ihminen jotenkin, että tässä olisi minun geeneilleni sopiva pari - lapsista tulisi mahtavia. Vai mihin pohjautuu fyysinen viehätys, jos ei oteta lukuun mitään "kertoo hedelmällisyydestä" ja sellasta...

Vastaus

Yhdysvaltalaistutkija Christine Garver-Apgarin mukaan pidämme yleensä puoleensavetävinä ihmisiä, joiden MHC-geenit ovat erilaisia kuin omamme.

MHC-geenit vaikuttavat immuunijärjestelmään ja vaikuttavat ominaistuoksuumme. Tutkimuksissa on todettu, että naiset pitävät kiinnostavana sellaisen miehen tuoksua, jonka MHC-geenit poikkeavat hänen omastaan. Ihminen siis haistaa tulevasta kumppanistaan että tämä on geneettisesti riittävän erilainen lisääntymistä ajatellen. Tämä ehkäisee sisäsiittoisuutta ja parantaa jälkeläisten kykyä vastustaa tauteja.

Ulkonäköseikat ovat tietenkin toinen juttu ja makuja on monenlaisia. Erilainen geenipohja kuitenkin viestii itsestään myös ulkoisesti jaerityisesti kasvojen muotoa pidetään tässä tärkeänä mittarina. Lisäksi yleisesti kauneuden merkkeinä pidetyt ominaisuudet, kuten hyvät hampaat ja kirkas katse, kertovat mahdollisen kumppanin hyvästä terveydentilasta. Lisää aiheesta esimerkiksi David M. Bussin teoksessa Halun evoluutio: ihmisen pariutumisstrategiat. (Saatavuustiedot: http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C%7CRb1765329%7CShalun+evoluutio...)

Sitten on yksinkertaisesti niinkin, että toisia nyt vain sattuvat viehättämään laihat pitkätukat ja toisia lihaksikkaat siilitukat. Tietty elämäntapa ja tyyli näkyvät ulkonäössä ja siksi viehätymme tyypeistä, jotka edustavat jotain mitä pidämme arvossa ja jonka kanssa uskomme omaavamme yhteisiä intressejä. Ja jos joku vaikka innostuu aina ruskeista silmistä tms., on kyse kenties ihan vain tottumuksesta tai vaikkapa positiivisesta assosiaatiosta lapsuuden leikkikaveriin.

Lähteet:

http://www.newscientist.com/article/dn10847-dont-pair-up-with-matching-g...

Kommentit (0)

Vastauksesi