Maaston muodoista tuli juttua ja yksimielisyyteen ei päästy, millon harju ja...

Maaston muodoista tuli juttua ja yksimielisyyteen ei päästy, millon harju ja...

Maaston muodoista tuli juttua ja yksimielisyyteen ei päästy, millon harju ja mäki muuttuu vaaraksi, tunturiksi, vuoreksi tai jopa alpiksi.
Onko näille olemassa korkeuteen perustuvaa määritelmää, vai onko ilmaisumuodot vain paikallista slangisanastoa.

Vastaus

Kyllä näillä kaikilla maaston muodoilla on tarkat määritelmät, jotka näyttävät perustuvan osittain syntyhistoriaan, muotoon ja toki myös korkeuteen. Seuraavat määritelmät ovat peräisin WSOY;n Facta –tietopalvelusta, joka on käytettävissä pääkaupunkiseudun kirjastojen asiakastyöasemilla.

MÄKI on 20–50 m ympäristöään korkeammalla oleva maaston kohoama.

HARJU on selänteen muotoinen jäätikön sulamisvesivirtojen kasaama muodostuma.

Harjujen maa-aines on enimmäkseen lajittunutta hiekkaa ja soraa. Etelä-Suomessa havaittava kerroksellisuus viettää yleensä loivasti jäätikön keskustasta poispäin, mutta Pohjois-Suomen harjujen sisärakenne on sekava.

Harjut ovat syntyneet jäätikkötunneleihin tai niiden suulle tahi avoimiin jäätikön railoihin. Harjut sijaitsevat usein laaksojen pohjalla ja lävistävät järviä, kuten Punkaharju ja Pulkkilanharju. Niissä on paikoin myös deltamaisia osuuksia.

Harjujen pituus vaihtelee muutamasta sadasta metristä kymmeniin kilometreihin ja korkeus on yleensä 5–40 m, joskus jopa yli 100 m. Jääkauden jälkeisen Itämeren aallot ja mereen kerrostunut savi ovat tasoittaneet Etelä-Suomen harjuja, varsinkin Pohjanmaalla, mutta Pohjois-Suomessa ne ovat usein kapeita ja jyrkkärinteisiä

VAARA on suhteelliselta korkeudeltaan yleensä 50 metriä ylittävä kohouma mannerjään peitossa olleilla alueilla, varsinkin Fennoskandiassa.

Vaara on tavallisesti loivarinteinen ja pitkänomainen, ja se on ylintä osaansa myöten ainakin luonnontilassa metsän peittämä. Suomessa vaaroja on eniten Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Vaarojen ylimmissä osissa moreenipeite on huuhtoutumatonta ja ympäristöään hedelmällisempää, vaikka kivikkoista viljelymaata. Alarinteet sitä vastoin ovat yleensä huuhtoutuneita ja louhikkoisia. Myös vaaranlakien vähäisen hallanvaaran ansiosta asutus on vaara-alueilla Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa yleistä ja alkuperäisempää kuin ympäröivissä laaksoissa.

TUNTURI, ruotsiksi: fjäll, on metsänrajan yläpuolelle kohoava vuori mannerjään peitossa olleilla alueilla, varsinkin Fennoskandiassa.

Suomessa tuntureita on vain Lapissa, ja rapautumisen vuoksi ne ovat yleensä loivapiirteisiä ja pyöreälakisia. Vain Enontekiön luoteisosassa on terävähuippuisia tuntureita.

VUORI on ympäristöään korkeampi ja siitä selvin rintein erottuva, yleensä kalliota oleva maaston kohouma.

Yleensä vuori on jonkin vuoriston osa. Syntytavan perusteella erotetaan (1) poimuvuoriston osa (esim. Alppien huiput), (2) lohkovuoriston kohonnut tai vajonnutta ympäris¬töään korkeammalle jäänyt osa, (3) tulivuori, (4) eroosiovuori, eroosion korkeasta maastosta eristämä osa (yleinen kerroslaa¬kioilla), (5) jäännösvuori, yksittäinen kulutustason kohouma (mm. autiomailla, Etelä-Lapissa) ja (6) kahden tai useamman edellisen yhdistelmä, joka on yleisin. Kaikki korkeimmat vuoret ovat nuorten vuorijonojen erillisiä huippuja, esim. maailman korkein vuori Mount Everest (8 850 m, Himalaja), ja kaikki yli 7 000 m:n korkuiset vuoret ovat Aasiassa. Suomen korkein vuori on Halti (1 324 m).

ALPIT ovat Euroopan suurin ja korkein vuorijono; pituudeltaan n. 1200 km, leveydeltään n. 150–250 km. Alppien keskikorkeus on 1 400 m, korkein huippu Mont Blanc, 4 807 m (Euroopan korkein).
Alpit alkavat Genovanlahden rannikolta ja jatkuvat Ranskan ja Ita¬lian rajan suuntaisena kaarena Sveitsiin ja Pohjois-Italiaan sekä sieltä Itävaltaan, Saksan eteläosaan ja Sloveniaan.
Alpit ovat liitukauden lopulla ja tertiäärikaudella syntyneen ns. alppilaisen vuorijonovyöhykkeen osa. Mannerlaattojen välisessä puristuksessa maankuori on poimuttunut ja poimut ovat työntyneet toistensa yli ja pirstoutuneet lohkoiksi, jotka ovat liikkuneet toistensa suhteen. Aluksi virtaavan veden aiheuttama eroosio ja myöhemmin varsinkin kvartäärikauden laaksojäätiköiden kulutus on aiheuttanut Alppien nykyiset teräväharjaiset ja jyrkkäpiirteiset muodot. Korkeimmat vuoriryhmät ovat syväkivilajien muodostamassa keskusvyöhykkeessä.
Alpit toimivat tehokkaana rajana merellisen, mantereisen ja Välimeren ilmastoalueen välillä. Kasvillisuus on Alpeilla suurten korkeuserojen vuoksi vyöhykkeistä, ja vastaavat rajakohdat ovat pohjoissivustalla keskimäärin alempana kuin etelärinteillä. Ihmisen toiminta on kuitenkin voimakkaasti muuttanut alkuperäistä luontoa. Lumiraja on 2 500–3 100 m:n

Kommentit (0)

Vastauksesi