Mä elän vieläkin / Highwayman

Mä elän vieläkin / Highwayman

Miksi 'Mä elän vieläkin' -kappaletta varten ei muodostettu varsinaista yhtyettä? Kun hakee netistä kappaleen nimellä, hakutuloksina saa ensimmäisenä Pate Mustajärven. Mukana oli kuitenkin myös kolme muuta artistia, kuten alkuperäisessä versiossakin. Kyseessä on kuitenkin Suomen mittakaavassa superyhtye, usean huippuartistin kokoonpano.

Vastaus

Kappalehan tehtiin Pate Mustajärven Ukkometso-soololevylle, eli kyseessä oli kertaprojekti. Mä elän vieläkin -kappaleessa laulaneiden Harri Marstion, Jorma Kääriäisen ja Topi Sorsakosken lisäksi levyllä oli mukana useita muitakin vierailijoita. Levyllä oli mukana päteviä soittajia, joten miksi yhtä kappaletta varten olisi pitänyt muodostaa oma yhtyeensä?

Mä elän vieläkin, alkuperäiseltä nimeltään The Highwayman on Jimmy Webbin sävellys vuodelta 1977. Kantrimusiikin superyhtye The Higwaymen levytti sen vuonna 1985. Yhtyeen muodostivat Johnny Cash, Waylon Jennings, Willie Nelson ja Kris Kristofersson. Jos kysyjä tarkoittaa, mikseivät Marstio, Kääriäinen, Sorsakoski ja Mustajärvi ryhtyneet vastaavaan superkokoonpanon perustamiseen, niin todennäköisesti kaikilla oli tuolloin riittävästi tekemistä omilla tahoillaan, eikä musiikilliset linjatkaan välttämättä olleet ihan yhteneväiset.

Kommentit (0)

Vastauksesi