Luin Mika Waltarin kirjan "Rakkaus vainoaikaan".

Luin Mika Waltarin kirjan "Rakkaus vainoaikaan". Kirjan päähenkilö on tyttö nimeltä Marjut.
Se, mikä tässä kirjassa erityisesti kiinnitti huomiotani, on Waltarin sanantaivutus tämän erisnimen kohdalla. Esimerkiksi sivulla 112 sanotaan: "...äiti sopotti Marjuelle antaneensa valmistaa...". Sivulla 126 taas sanotaan: "...Jonakin päivänä Marjuen tullessa...". Asia toisin sanoen tarkoittaa, että Waltari tässä kirjassaan taivuttaa nimen "Marjut" Marjuelle (allatiivi) ja Marjuen genetiivi. Tämä taivutusmetodi toistuu johdonmukaisesti läpi koko kirjan. Kirja on ilmestynyt vuonna 1943.
Hämmästystä herätti nämä (omasta mielestäni) erikoiset taivutusmuodot. Itse nimittäin taivuttaisin sanan "Marjut" allatiivimuodon "Marjutille" ja genetiivimuodon "Marjutin".
Rupesin miettimään asiaa ja tein havainnon. Meillähän on ainakin kaksi "supisuomalaista" sanaa, jotka taipuvat nk. "Waltarin logiikan" mukaisesti. Mieleen juolahtamani sanat ovat "airut" ja "olut". Näiden vastaavat allatiivimuodothan ovat "airuelle" ja "oluelle". Genetiivit ovat "airuen" ja "oluen".
Kysynkin: mitkä ovat sanan "Marjut" nk. oikeaoppiset taivutusmuodot - esimerkiksi juuri allatiivi- ja genetiivimudossa? Jos Waltarin taivutusmuodot ovat oikeat, miksi - ainakin itseni kohdalla (huolimatta asian "tiukasta" johdonmukaisuudesta) - "korva ei tahdo taipua" eli vierastaa näitä Waltarin mainittua erisnimeä koskevia taivutusmuotoja.

Nimimerkki "Kiekenhuoltaja"

Vastaus

Waltarin käyttämät taivutusmuodotkin ovat kyllä periaatteessa oikeita, mutta vähemmänhän niitä nykypäivänä näkee kuin muotoja 'Marjutin', Marjutille'. Kumma kyllä, useimmat nimipäiväkirjat eivät mainitse tästä taivutusongelmasta mitään, mutta löysin sentään yhden. Kustaa Vilkunan teos Etunimet (toimittanut Pirjo Mikkonen, Helsinki 2005) kertoo näin:

Marjut nn.
15.8. (1964-). -> Marjatta, Marja. Nimeä on annettu eniten 1950-70-luvuilla. Se on hellittelymuoto nimestä Marja, 'pikku-Marja'. Nimi on yllättävän yleinen, vaikka sen taivutusmuodot ovat aiheuttaneet hämminkiä: ut-loppuisena sanana se voisi taipua Marjut : Marjuen : Marjutta : Marjueen, mutta tämä taivustusmalli on väistymässä vanhentuneena.
Taivutus: Marjut : Marjutin : Marjutia : Marjutiin.

Teos siis päätyy kuitenkin suosittelemaan näitä muotoja, jotka sinunkin korvassasi kuulostavat luontevammilta, ja kyllähän pikainen netin selaaminenkin tuottaa paljon enemmän hakutuloksia juuri näillä muodoilla. Jos ja kun jotkut Marjutit silti tahtovat olla Marjuita, se on toki aivan mahdollista. Ja suotakoon siis myös Waltarille - oman aikansa lapsena - näiden vanhalta kalskahtavien muotojen käyttö!

Kommentit (0)

Vastauksesi