Laskusta laskuttaminen eli laskutuslisä

Laskusta laskuttaminen eli laskutuslisä

Hei! Yksi verkkokauppa veloittaa laskutusmaksun 1,95 euroa per lasku. Muistanko väärin vai tuliko tuohon asiaan kielteinen päätös jossain vaiheessa? Kiitos etukäteen vastauksesta!

Vastaus

Kilpailu- ja kuluttajaviraston linjauksen mukaan laskutuslisä voidaan periä vain silloin, kun kuluttaja valitsee pääsäännöstä poikkeavan maksutavan. Jos maksun saaja ei tarjoa todellista lisämaksutonta maksamismahdollisuutta, laskutuslisääkään ei voi periä.

Esimerkiksi puhelinoperaattorien mielestä paperilasku ei enää ole tavanomainen maksutapa. Niinpä operaattorit laskuttavat laskuttamisesta jopa 2,9 €. Operaattorit lähettävät vuosittain miljoonia paperilaskuja, joten melkoiset summat liikkuvat pelkästään näissä laskutuslisissä.

Kesällä 2013 kuluttaja-asiamies sai laskutuskäytännöstä tarpeekseen ja vei Elisan kanssa käymänsä kiistan markkinaoikeuteen. Seuraavana keväänä tuli päätös, jonka mukaan Elisa ei saa periä 1,9 euron suuruista laskutuslisää paperilaskuista. Elisa muutti oitis käytäntöään ja alkoi periä asiakkailtaan paperilaskusta 1,89 euron maksua. Oikeusjuttu on yhä kesken. Vuoden 2015 kesällä molemmat osapuolet olivat valittaneet päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Samaan aikaan Sonera on koko oikeusjutun ajan kaikessa hiljaisuudessa perinyt asiakkailtaan 2,9 euron suuruista laskutuslisää.

Eli vastauksena kysymykseen: asiaan tuli kielteinen päätös. Eri asia muuttuiko mikään.

 

Kommentit (1)
Käsittelit enemmän puhelinlaskuja kuin verkkokauppaa. SInänsä mielenkiintoista ja liit... Käsittelit enemmän puhelinlaskuja kuin verkkokauppaa. SInänsä mielenkiintoista ja liittyy kyllä asiaan, mutta näen verkkokaupan ja puhelinlaskun eri asioin tässä suhteessa. Puhelinlaskut ovat nimensä mukaisesti laskuja. Käyttäjä saa kerran kuussa (tai harvemmin) laskun käyttämistään palveluista muodossa tai toisessa. Verkkokaupoissa maksu taas on kertaluonteista ostamista ja niissä ennakkomaksut ovat käytännössä vakiintuneita. Laskut ovat siellä huomattavasti harvemmassa. Eikä kivijalkakauppakaan myy laskulla.
5.2.2016 10:51 Martti Syyskorpi 4561

Vastauksesi