Lapsenlapseni on varusmiespalvelussa laivastossa.

Lapsenlapseni on varusmiespalvelussa laivastossa.

Hei! Lapsenlapseni on varusmiespalvelussa laivastossa. Laivaston vaatetus poikkeaa maavoimien palveluspuvusta varsin paljon värityksen ja mallin puolesta kaikkine viehättävine merimieskauluksineen ym. Mihinkähän perustuu nykyinen laivaston uniformun malli? Ystävällisin terveisin Pirkko

Vastaus

Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta ja Merivoimien esikunnasta annettiin seuraavanlaista tietoa asiaa koskien:

Merivoimilla on kansainvälisesti pitkät perinteet ja niitä pidetään perinteitä arvostavina ja vaalivina organisaatioina. Vielä pari sataa vuotta sitten merivoimat olivat armeijoita kansainvälisempiä ja suuret merivallat ja niiden laivastot näyttivät lippuaan kaikilla maailman merillä. Laivaston vaatetukseen ovat vaikuttaneet osaltaan perinteet ja osaltaan käytännölliset syyt.

Pitkät perinteet ovat jättäneet laivaston vaatetukseen yksityiskohtia jo purjelaivojen aikakaudelta. Maailman ehkä tunnetuin laivasto, Englannin laivasto, Royal Navy, on aikaisemman merten herruutensa kautta vaikuttanut suuresti merivoimien vaatetukseen, osittain suoraan, osittain Yhdysvaltojen kautta. Yleisesti merivoimien virkapukuun on vaikuttanut myös maailman kauppalaivastojen käyttämät asut. Ja kuten muuhunkin ”muotiin”, sotilaspukuihin ovat vaikuttaneet talouden nousu- ja laskukaudet, ideologiat, valtioiden nousut ja tuhot yms. Kokonaisuutta ajatellen merivoimien univormu on kuitenkin muuttunut ehkä vähiten ajan kuluessa. Pitkien perinteiden seurausta on myös se, että länsimaiden merivoimien asuissa on paljon yhteneväisyyksiä.

Merimiesvaatetuksessa housunlahkeet ovat leveät ja housunkaulus napituksineen sellainen kuin on, jotta veden varaan joutuneen miehen olisi helppo riisua housut ja pelastautua. Lisäksi housunlahkeiden leveyttä on selitetty sillä, että leveät lahkeet oli helppo kääriä ylös, jos merimiehen tarvitsi hypätä veteen vetääkseen laivavene rantaan, tai että oli kätevää kääriä lahkeita, kun joutui pesemään laivan kantta, mikä ennen tehtiin avojaloin.

Merivoimien pukuihin liittyy erilaisia uskomuksia. Suosituin niistä liittyy Horatio Nelsoniin. Sen mukaan laivaston tumma puku mustine merimiessolmioineen ja lakkinauhoineen muistuttaa meitä Nelsonin menehtymisestä lippulaivallaan H.M.S. Victoryllä Trafalgarissa 1805. Uskomuksen mukaan merimieskauluksen kolme valkoista raitaa kuvaavat Nelsonin voittamia suuria meritaisteluja Abukirissa v. 1798, Kööpenhaminassa 1801 ja Trafalgarissa 1805. Toisen tiedon mukaan taas Yhdysvaltain laivasto ei tunnustaisi tummaa asua Nelsonin jälkeisenä suruasuna, vaan käytännöllisyyden vuoksi käyttöön otettuna. Niinpä on todennäköistä, että useiden univormujen osien ja piirteiden perusta on puhtaasti käytännöllinen, mutta vuosien varrella muuntunut. Esim. mustan solmion taustalla on tumma hiki- & kaulaliina, joka on musta siitä syystä ettei lika näkyisi.

Hygienian ollessa puutteellista merimiesten pitkissä hiuksissa kävi melkoinen kuhina erilaisten pikkuelävien muodossa. Niitä välttääkseen miehet rasvasivat hiuksensa paksulla rasvalla ja kaulus suojasi puvun selustaa rasvaiselta hiuspalmikolta. Laivastojoukkojen johtajakoulutuksen saaneiden käyttämä sinivalkoinen vihellyspillin punos eli ”pillinaru” on jäänne vielä nykyäänkin käytettävästä parrasvihellyksestä.

Suomessa omat univormut suunniteltiin ja otettiin käyttöön itsenäisyyden alkuaikoina. Vaatetuksen mallin on muokannut käytännön mukaisuus ja vaikutteita malleihin on otettu eri maiden laivastojen vaatetuksesta. Tuoreen itsenäisyyden kunniaksi tai vuoksi lienee käynyt niin, että hyväksytyt asepukumallit ja ideat haluttiin Venäjästä poikkeavan näköisiksi. Näin niistä löytyy viitteitä Saksan ja Englannin suunnasta. Asepukuja alkoi Suomessa valmistaa kaikille Valtion Pukutehdas, joten tuotteista tuli keskenäänkin yhteneviä, kun aikaisemmin niissä saattoi olla valmistajansa luomia erikoispiirteitä.

Aluspalveluksessa käytetään nykyisin meritaisteluasua, joka on ollut käytössä noin kymmenen vuotta. Asun kehittelyyn on vaikuttanut viime vuosikymmenten merisodankäynnin kokemukset mm. Falkland. Valkoinen hellepuku on otettu käyttöön viime vuonna. Yksi syy hellepuvun käyttöönottoon on ollut kansainvälistyminen. Muiden maiden merivoimilla on valkoinen palveluspuku ja uuden asun myötä Suomen merivoimien varustus on yhteneväinen ulkomaiden laivastojen kanssa. Taustalla on tietysti myös valkoisen värin käytännöllisyys lämpimissä olosuhteissa.

Lisätietoa sotilaspukujen synnystä löytyy Juhani U.E. Lehtosen teoksesta Sotilaselämän perinnekirja (2003).

Lähteet:
Merivoimien asut:
http://www.mil.fi/merivoimat/esikunta/hist_perinteet_2.dsp
Merivoimien uusi kesämallisto: http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?pid=3982
Maanpuolustuskorkeakeakoulun kirjasto
Merivoimien esikunta

Kommentit (0)

Vastauksesi