Landelaiset käyvät monesti Stadissa, kirjastoissakin

Landelaiset käyvät monesti Stadissa, kirjastoissakin

Vääntäisittekö nyt kerralla rautalangasta - ja kertokaa sekä meille potentiaalisille asiakkaille että henkilöstöllenne, joka antaa meille vastauksia ja tiedotusvälineille haastatteluja: Mitä oikeuksia Helmet-alueen ulkopuolella asuvilla ja sinne kunnallisveronsa maksavilla, pääkaupungissa ajoittain pistäytyvillä landelaisilla on Helsingin kirjastoissa? Tuoreita esimerkkejä: (HS 21.01.2019) HELSINKILÄISEN ulottuvilla on 3,5 milj. nidettä. KAUPUNKILAISET voivat ehdottaa tiettyä kirjaa hankittavaksi. (Nettivastauksessa): Kaukolainapalvelua saa vain oman kotikunnan kirjastossa - toisinaan sekin rajattuna omaan lähikirjastoon. Upeaa Oodia esiteltäessä sen kerrotaan toisinaan olevan koko Suomea varten, mutta monesti rajattuna helsinkiläisiin. Se sijaitsee houkuttelevan lähellä kaukojunien ja lentokenttäjunien pääteasemaa. Oma kotikunnan kirjasto voi edellyttää pitempää kävelyä tai ajelua, ja aukioloaika on lyhyempi...

Vastaus

Pahoittelen kovasti, jos emme aina pysty selittämään asioita täysin yksiselitteisesti. Ensiksi haluan toivottaa niin helsinkiläiset kuin Helsingin ulkopuolellakin asuvat kirjaston ystävät ja muut kiinnostuneet tutustumaan ja asioimaan sekä Oodiin että kaupunginkirjaston muihin kirjastoihin. Kuka tahansa voi tulla tutustumaan kirjastoon, lukemaan, työskentelemään ja viettämään aikaa. Kirjastokortin Helsingin kaupunginkirjastoon saa henkilö, jolla on osoite Suomessa ja henkilöllisyystodistus mukana. Kirjastokortti ei siis edellytä helsinkiläisyyttä. Mikään ei myöskään estä pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvia tekemästä hankintaehdotuksia Helmet-tietokannan kautta. Hankintaehdotuksen tekijä kertoo, minkä kaupungin kirjaston kokoelmiin (Espoo, Vantaa, Kauniainen, Helsinki tai e-kirjasto) teosta toivotaan hankittavaksi, mutta ehdottajan kotipaikkaa ei hankintaehdotuslomakkeessa kysytä. 

Kaukolainan tilaus edellyttää Helmet-kirjastokorttia. Kaukolainat on tarkoitettu ensisijassa omassa kaupungissa asuville, siksi esimerkiksi Espoon, Vantaan ja Helsingin kaukopalvelumaksut poikkeavat toisistaan, vaikka Helmet-kirjastojen maksut muuten ovatkin yhteneväiset. Tarvittaessa periaatteesta kuitenkin joustetaan ja esimerkiksi Helsingissä työskentelevä tai opiskeleva voi käyttää Helsingin kaukopalvelua. Silloin asiakkaalle ei tilata kaukolainaksi kirjaa tai muuta aineistoa, joka kuuluu jonkun pääkaupunkiseudun erikoiskirjaston tai tieteellisen kirjaston kokoelmaan. Kaukolaina tulee palauttaa samaan kirjastoon, josta se on lainattu.

Kommentit (1)
Miljoonan kävijän (käynnin?) rajaa odoteltaessa kirjastonjohtaja kertoi sekä suomenkie... Miljoonan kävijän (käynnin?) rajaa odoteltaessa kirjastonjohtaja kertoi sekä suomenkielisten viestimien että HBL:n mukaan iloitsevansa siitä, että Oodi/Ode on KAUPUNKILAISTEN olohuone, STADSBORNAs gemensamma område. Mitäpä jos se miljoonas sattuu tulemaan junalla maalta?
26.3.2019 12:01 H Niemi 1377

Vastauksesi