Kysymyksiä 60-luvun Suomesta:Milloin Suomessa avattiin ensimmäinen...

Kysymyksiä 60-luvun Suomesta:Milloin Suomessa avattiin ensimmäinen...

Kysymyksiä 60-luvun Suomesta:
Milloin Suomessa avattiin ensimmäinen valintamyymälä?
Ja milloin niitä ruvettiin rakentemaan yleisemminkin pikkukaupunkehin tai kauppaloihin lähelle maaseutua?
Milloin Suomessa tuli myyntiin aikuisten naisten sukkahousuja?
MIkä oli suomalaisten täysi-ikäisyyden raja vuonna 1967 (oliko 21 v.) ja saivatko sen kevään ylioppilaat !8-19-v, eli alaikäiset tilata poikkeuksellisesti alkoholia ravintolassa ylioppilasjuhlissaan
Kiitos teille taas! Ja leppoisia, härkä- tai selkäviikkoja tai reikäleipiä!

Vastaus

Elanto avasi ensimmäisenä Suomessa itsepalveluperiaateella toimivan ns. pikamyymälän vuonna 1950. Myymälän tuotteet järjestettiin uudella tavalla siten, että asiakas sai itse kerätä ostoksena. Idea saatiin Ruotsista. Myös Espoon Otanmäkeen perustettiin 1950-luvun alussa Pikaostola-niminen valintamyymälä, joka oli Suomen ensimmäisiä. Suomessa oli vuonna 1954 vain 55 valintamyymälää. Valintamyymälät yleistyivät 1960-luvulla.

Täysi-ikäisyyden raja oli Suomessa vuodesta 1721 vuoteen 1969 21 vuotta, jonka jälkeen sitä lasketiin 20:een ja vuonna 1976 18:aan vuoteen. Alkoholianniskelun ikäraja sen sijaan oli oluen ja viinien osalta 18 vuotta myös vuonna 1967. Alkoholikulttuuri oli 1960-luvun Suomessa kuitenkin varsin tiukka. Alkoholia ei tarjoiltu ravintoloissa ilman ruokaa eikä naisia päästetty tanssiravintoloihin ilman herraseuraa ennen vuotta 1967. Ylioppilaaksi tuloa juhlistettiin 1960-luvullakin menemällä ravintolaan. Eräs iGS-tiimimme jäsen muisteli juhlineensa lakkiaisiaan ravintolassa vuonna 1967.

Sukkahousujen tuotanto aloitettiin Suomessa vuonna 1960. Uusi minihamemuoti vaati sukkahousut, sillä hameen helman ja sukan välinen ihoalue piti saada piiloon. 1960-luvun puolivälissä 75 prosenttia suomalaisnaisista käytti hameen kanssa sukkia, 1970-luvun alussa enää viisi prosenttia.

Lähteet:
Kulman takana Elanto! (Helsingin kaupunginmuseo 2005)
s.35
http://www.nba.fi/tiedostot/462d6510.pdf
http://www.tyovaenperinne.fi/tyovaentutkimus/tt2005/nettiversio/hentila.htm
Helsingin Sanomat 8.7.1999
http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/tekstiilejatampereelta/sukat.html
Helsingin Sanomat 29.9.2010
http://www.uta.fi/laitokset/kirjasto/vaitokset/2002/2002009.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/T%C3%A4ysi-ik%C3%A4isyys
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=5&t=114&a=1088
http://priima.yle.fi/node/281

Kommentit (0)

Vastauksesi