Kysyin kielitoimistosta sanoista haltia ja haltija.

Kysyin kielitoimistosta sanoista haltia ja haltija.

Kysyin kielitoimistosta sanoista haltia ja haltija. Itse olen ollut aina siinä käsityksessä että haltia on satuolento ja haltija omistaja. Näin on kuulemma joskus 40-50-luvulla äitini mukaan opetettu koulussakin. Kielitoimiston tietokannasta sanaa haltia ei kuitenkaan edes löytynyt, vaan kerrottiin että sana haltija viittaa molempiin merkityksiin. Sieltä ei osattu vastata seuraavaan kysymykseeni, että onko niin, että käytäntö "haltia" ikään kuin poistettu käytöstä jossakin vaiheessa? Vanhoissa satukirjoissa ja käsittääkseni esim. Taru sormusten herra -kirjoissa haltia-sanaa nimittäin käytetään nimenomaan ilman j-kirjainta.

2 vastausta

Haltija-sana j:llisenä tarkoittaa tosiaan nykyään sekä henkilöä, joka omistaa jotakin tai jolla on jokin hallinnassaan että taruolentoa. Vanhoissa, 1930-luvun ja vanhemmissa, kielenoppaissa neuvotaan käyttämään haltia-muotoa. Asiaa on tiedusteltu jo ainakin 1940-luvulla. Kotikielen Seuran aikakauslehti Virittäjä kirjoittaa vuonna 1944, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielivaliokunta neuvoo käyttämään haltija-muotoa sanan molemmissa merkityksissä. Perusteina käytetään sitä, että molemmissa tapauksissa sana on tekijännimen luonteinen. Esim. vedenhaltijan kuvitellaan nimenomaan hallitsevan vettä samalla tavoin kuin velkakirjan haltija hallitsee velkakirjaa. Virittäjän arikkelissa sanotaan kielilautakunnan päätyneen tälle kannalle "muutama vuosi sitten" eli 1930-40-lukujen vaihteessa. J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan suomennoksissa käytetään haltia-muotoa. Se on kirjan suomentajien päätös, jonka syytä en osaa sanoa. Ehkä vanhalla muodolla on pyritty mielikuvaan siitä, että kerrotaan kaukaisesta menneisyydestä.

Kommentit (0)
22.10.201912:29
13500
3

Kesällä 2013 leimahti haltia - haltija-kysymyksestä uusi yleisökeskustelu, jonka aloitti Tolkienin suomentaja Kersti Juva. Suomen kielen lautakunta päätti vielä samana syksynä (23.10.2013), että mytologinen olento voidaan kirjoittaa myös ilman j:tä.
Lähde: Kielenhuollon kannoilla (2014) s. 189, saatavana myös verkkojulkaisuna osoitteessa kotus.fi

Kirjassa selostetaan sanan kirjoitusasusta käytyä keskustelua 1910-luvulta alkaen. Virallinen suositus oli pitkään "haltija", mutta kielen asiantuntijatkaan eivät olleet yksimielisiä. Esimerkiksi vuosisadan alusta aina 1960-luvun puoliväliin asti laajalti käytetyssä koulukieliopissaan E. N. Setälä opetti kirjoittamaan haltia (esim. 16. painoksessa vuonna 1963 sivulla 47). Muotoa haltia käyttivät myös Tietosanakirja (1910-luku) ja Iso Tietosanakirja (1930-luku). Nykysuomen sanakirjaan (NS osa I, 1951) tuli haltija-sanan mytologisen merkityksen synonyymiksi haltia (siis hyväksyttynä, joskin toissijaisena).

Kuulostaa erikoiselta, jos Kotuksen neuvonnassa ei vuonna 2004 löydetty lainkaan haltia-muotoa. Se mainittiin NS:ssä, ja Kielikello-lehden mukaan kielenhuollon historiikin laatija työskenteli Kotuksen kielitoimistossa yli 40 vuotta, myös puhelinneuvonnassa, ja vuonna 2004 hän toimi mm. kielilautakunnan sihteerinä.

Kommentit (1)
Siihen, että jonkin kirjan mielikuvitusmaalimassa on haltioita, ei toki mitään Suomen k... Siihen, että jonkin kirjan mielikuvitusmaalimassa on haltioita, ei toki mitään Suomen kielen lautakunnan päätöstä tarvita. Siellähän voisi aivan hyvin olla vaikka hältiöitä, jos kirjailija tai kääntäjä niin päättää.
22.10.2019 18:35 T. Lainio 3954

Vastauksesi