Kurjenmäen vanha sairaalarakennus Turussa

Kurjenmäen vanha sairaalarakennus Turussa

Turussa Kurjenmäen sairaala-alueella on kookas, keltainen, kolmikerroksinen kivirakennus, jonka kummassakin päädyssä on suuri numerokilpi 31. Päätyjen jokaisessa kerroksessa on parvekkeet, ja rakennuksen ulkoasussa on klassisoivia piirteitä. Arvelisin kyseessä olevan 1890-lvulla perustetun kaupunginsairaalan vanhimpia rakennuksia. Minua kiinnostaisi tietää rakennuksen alkuperäinen käyttötarkoitus sekä sen myöhemmät vaiheet lyhyesti esitettynä.

Vastaus

Turun museokeskuksen tutkija Sanna Kupila kertoi seuraavaa:

Uudenmaantien varressa sijaitsevalle Eteläisen takamaan palstalle nro2 (nyk. Kurjenmäki 2:2) päätettiin vuonna 1893 sijoittaa köyhäintalo. Köyhäintalon yhteyteen rakennettiin myös työlaitos, sillä 1920-luvulle asti oli köyhäinhoidon keskeisenä periaatteena kunnalta saadun köyhäinavustuksen olevan lainaa, joka oli mm. työllä maksettavissa takaisin. Köyhäintalo oli maanviljelystä harjoittava yleishuoltolaitos, jossa työsaleissa teetettyjen räätälin, suutarin, puusepän ja naistentöiden lisäksi kasvatettiin 100 sikaa. Sikalan toiminta lopetettiin 1930-luvun alussa.

Rakennus 31 on alkujaan tämän köyhäintalon työlaitos ja se  on valmistunut v. 1899 ja se on arkkitehti Arthur Kajanuksen suunnittelema. 1920-luvulla työlaitos muutettiin miesten hoidokkirakennukseksi ja tässä yhteydessä sitä korotettiin yhdellä kerroksella. Rakennusta muutettiin jälleen vv. 1955-59 ja siihen sijoitettiin Turun kaupungin B-mielisairaala. 1990-luvulla siinä on ollut geropsykiatrian hoito-osastot.

 

Kommentit (0)

Vastauksesi