Kuritushuone tuomio 1890 luvulla

Kuritushuone tuomio 1890 luvulla

Hei! Haluaisin tietää mitä tarkoitti 1890 - luvun lopulla 2 vuoden ja 3 kuukauden "tukthus" tuomio Helsingissä? Miten vankilassa elettiin silloin? Minkälaista työtä oli tarjolla? Työpäivien pituus? Saiko omaiset käydä tapaamassa? Koko tuomioaika piti kaiketi olla vankilassa? Ja muuta, jotta ymmärtäisin pikkasen sen aikaista vankila elämää. Kyseinen mies henkilö oli syntynyt 1878 ja varastanut rahaa ja jäi kiinni. Kiitos! Terveisin/Tyttären tytär

2 vastausta

Hämeenlinnan Vankilamuseo avautuu uusittuna toukokuussa, siihen tutustumista suosittelen.

Heikkoa esimakua saa virtuaalikierroksella osoitteessa :
http://www.hameenlinna.fi/pages/280095/Historiallisen%20museon%20panoramat/Vankilamuseo/van.html

Helsingin kaupunginkirjaston luokassa 332.909, vankeinhoito, löytyy mielenkiintoista luettavaa, esim. :
Lahtinen & Salminen : Kakola, vankilan tarina (Sammakko, 2014)
Laittomuuden laitatiellä rikos Suomessa 1500-luvulta nykypäiviin (Helsingin Yliopisto, 1996)
Nokka, kiven sisällä Nykänen & Tervo (Johny Kniga, 2010)

Kommentit (0)
01.03.201817:51
18420
67

Säätyvaltiopäivien vuonna 1889 säätämän uuden rikoslain mukaan yleisiä (erotukseksi erityisistä) rangaistuksia olivat 1. kuolemanrangaistus, 2. kuritushuone, 3. vankeus ja 4. sakko. Kuritushuonerangaistus oli otettu käyttöön kokonaan uutena rangaistusmuotona 1800-luvun puolivälin jälkeen alulle pantujen rikoslaki- ja vankilareformien yhteydessä. Aikalaisten mukaan yksinkertaisen vankeusrangaistuksen ja kuritushuonerangaistuksen tärkeimmät erot olivat kuristushuonerangaistukseen sisältyneet edistys- eli progressiivijärjestelmä ja työpakko. Kuritushuonevangeista haluttiin kasvattaa kovan kurin, työnteon ja opetuksen avulla yhteiskuntakelpoisia kansalaisia samalla kun näiden työvoimaa käytettäisiin entistä enemmän hyväksi.

Edellä mainittu progressiivinen järjestelmä eli ”asteittaisen edistymisen järjestelmä” tarkoitti sitä, että kuritushuonevangit jaettiin eri luokkiin. (Luokkiin jakoa ylläpidettiin tosin myös lääninvankiloissa, joissa siis istui tuomiotaan ”tavallisia” vankeusvankeja.) Vanki aloitti rangaistuksensa suorittamisen alimmassa luokassa, jossa vangin oikeudet olivat vähäisimmät. Rangaistuksen suorittamisen edistyessä vanki pääsi nousemaan seuraavaan luokkaan. Luokasta toisen nousu edellytti hyvää käytöstä ja ahkeraa työntekoa. Luokkaa voitiin myös alentaa huonon käytöksen vuoksi. Progressiivijärjestelmä ulottui lähes kaikkeen vangin toimintaan ja oikeuksiin vankilassa kuten asumiseen, työntekoon, opetukseen, oikeuteen käyttää kirjastoa ja tavata omaisiaan, kirjeenvaihtoon, jopa kävelyoikeuteen. Vangin käytöstä tietenkin tarkkailtiin jatkuvasti. Aluksi jokainen kuritushuonevanki joutui ns. pakkoluokkaan. Se merkitsi, että häntä oli "kaiken vuorokautta" pidettävä yksinäissellissä. Tätä jatkui vähintään neljä kuukautta. Sen jälkeen vanki voitiin ylentää ns. oppiluokkaan, jossa tuli kuritushuonevangin "alituisen valvonnan alaisena tehdä pakkotyötä yhdessä muiden vankien kanssa". Yöt oli edelleen vietettävä yksinäissellissä. Korkeimpana asteena oli "koeluokka", johon ylenneen kuritushuonevangin tuli tehdä työtä yhdessä muiden vankien kanssa ja viettää yönsä yhteisissä makuuhuoneissa.

Koska eri vankiloissa oli omat ohjesääntönsä, niissä noudatettava päiväjärjestys saattoi hieman vaihdella, mutta pääpiirteittäin vankiloiden olot olivat yhteneväiset. Siksi voidaan vankilanpäiväjärjestyksestä kysyjän tarkoittaman aikana ottaa esimerkiksi vaikkapa Turun kuritushuoneen Kakolan päiväjärjestys vuonna 1906:

Klo 6 vangit herätettiin (40 vuotta aikaisemmin aamuherätys oli suoritettu jo klo 4). Työstä vapaina päivinä herätys oli klo 7. Puolen tunnin jaksoon klo 6 – 6.30 mahdutettu vankien aamutoimet: vuoteiden sijaus, peseytyminen ja pukeutuminen sekä aamurukous ja tarkastus. Klo 6.30 – 8 vangit tekivät työtä. Klo 8 – 8.30 oli varattu aamiaiselle, minkä jälkeen työnteko taas jatkui yhteen iltapäivällä. Klo 13 – 14 syötiin päivällinen, ja työnteko jatkui taas klo 14 – 18.30. Klo 18.30 – 19 oli päiväjärjestykseen merkitty illallinen, iltarukous ja tarkastus. Lauantaisin ja juhlapyhien aattoina lopetettiin työ klo 18. Klo 21 annettiin ”levollemenemismerkki”. Vielä 1930-luvulla esim. Viipurin lääninvankilassa sellit tarkastettiin kolme kertaa yössä. Vangilla piti olla todella hyvät unenlahjat, jos hän pystyi häiriöttömästi nukkumaan yönsä.

Kuritushuonevangit tekivät hyvin moninaisia töitä, kukin osaamisensa ja taipumuksensa mukaisesti. Tavanomaisimpia olivat yleisimmät käsityöammatit kuten suutarin, räätälin ja nikkarin eli puusepän työt. Vankeja käytettiin  paikallisten olojen salliessa paljon myös esim. kivenhakkaajina, ”nupureina”, koska senaikaisten kadunlaskijoitten työssään käyttämien nupukivien tarve oli rajaton.

Omaisten tapaamisoikeuteen edellä jo viitattiin. Esim. Viipurin lääninvankilassa (joka siis ei ollut kuritushuone) omaiset saivat tulla tapaamaan vankeja sunnuntaisin klo 14 – 16. Pakkoluokka-aikana kuritushuonevangilla ei ollut oikeutta esim. käydä kirjeenvaihtoa eikä vastaanottaa vierailijoita.

Todettakoon lopuksi, että kysymyksen esittäjän sukulaisen saama kahden vuoden ja kolmen kuukauden kuritushuonetuomio rahavarkaudesta tuntuu nykyajan ihmisestä äärimmäisen ankaralta. Suomen vankeinhoidon historiaa –teoksen osa 1 antaa seuraavanlaisen selityksen: ”Kaikkeen, mikä vaaransi yksityisomistuksen loukkaamattomuutta, oli puututtava ankarasti.” Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen on eräässä toisessa yhteydessä antanut kuvaavan oikeustapausselosteen 1930-luvulta: Muuan työmies oli tammikuussa 1930  Helsingissä Perämiehenkadun varrella sijainneeseen paperikauppaan johtaneesta porrassyvennyksestä anastanut kuusi kappaletta Helsingin Sanomien numeroita – arvoltaan yhteensä 5 markkaa 28 penniä. Anastettu omaisuus oli heti saatu takaisin. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi miehen kolmaskertaisesta varkaudesta yhdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja olemaan 4 vuotta vailla kansalaisluottamusta. Turun hovioikeus vahvisti tuomion.

-----

Kirjallisuutta:

Jukka Muiluvuori: Vaasan linna 1863 – 2013 ja suomalaista vankilaelämää 1700-luvulta nykyaikaan. Vaasan vankila & Rikosseuraamuslaitos 2014.

Harri Hakamäki (Toim. Jussi Lehtonen): Kakolan vankila 1853 – 2007. Turun yliopisto 2016.

Seppo Marttinen: Viipurin lääninvankilan historia. Vankeinhoidon koulutuskeskus 2006.

Suomen vankeinhoidon historiaa. Osa 1: Katsauksia vankeinhoidon kehitykseen. Toim. Elina Suominen. Helsinki 1981.

Suomen Suuriruhtinanmaan Rikoslaki 1889 – 1894. Alkuperäiset säädökset Suomen Asetuskokoelmasta, koonnut Markus Lång. Books on Demand / Helsinki 2012

Kommentit (0)

Vastauksesi