Kuningaskutahanke 1742

Kuningaskutahanke 1742

Mitä jos Suomesta olisi tullut kuningaskunta Elisabetin manifestista ja Pieteri kolmannesta Suomen kuningas Venäjän keisarin kruunun perimisen sijaan? Miksi tästä manifestista ei kerrota koulujen oppikirjoissa, tieto muuttaisi paljon näkemystä Venäjän historiasta?

Vastaus

Elisabetin manifesti mainitaan ainakin kaikissa niissä historian koulukirjoissa, jotka ovat vastaajan ulottuvilla. Nähtävästi kirjojen kirjoittajat eivät ole halunneet lähteä laajemmin pohtimaan toteutumattomia.

Yleensä on kyselty, oliko 18.3.1742 päivätyllä manifestilla, jossa ehdotettiin mm. Suomen erottamista Ruotsista itsenäiseksi tai itsehallinnolliseksi ruhtinaskunnaksi, muita kuin propagandistisia tavoitteita. Manifestin laatijat lienevät olleen vakuuttuneita siitä, että suomalaiset eivät olleet syttynyttä sotaa halunneet ja pelkäsivät sen tuhoja. Ilmeistä joka tapauksessa on, että manifestiin uhkausten ohella sisältyvä ehdotus itsenäisestä Suomesta oli puhtaasti venäläisten keksimä eikä siis perustunut suomalaisiin aloitteisiin. Manifestin perimmäisenä ideoijana olisi kenties ollut Venäjän Tukholman lähettiläs Mihail Bestužev-Rjumin, jolla oli aktiivisesti osallistunut Ruotsin sisäpoliittisiin juonitteluihin ja jolla saattoi olla yhteyksiä myös hattuhallitukseen tyytymättömiin suomalaisiin.
Venäjän ulkopolitiikassa tiettävästi heräsi viimeistään 1700-luvun lopulla ajatus, että valtakunnan rajat saatettiin turvata parhaiten perustamalla niiden taakse ystävällismielisiä ruhtinaskuntia.

Jossain määrin vaihtoehtoisen tulkinnan mukaan - tätä näkemystä toi esille A. R. Cederberg - ruotsalainen eversti ja hattupoliitikko Carl Otto Lagercrantz, joka oli maaliskuun 1742 alussa lähetetty venäläisten puolelle neuvottelemaan aselevon jatkamisesta, olisi osallistunut manifestin laadintaan. Lagercrantzin ajattelu olisi kulkenut seuraavaan tapaan: Ruotsin kuningas Fredrik I oli jäänyt leskeksi  edellisenä vuonna eikä hänellä ollut aviollisia lapsia kruununperilliseksi. Odotettavissa oli kruununperillisen valinta ja Lagercrantzin mielestä Holsteinin herttua Karl Peter Ulrich olisi ollut sopivin ehdokas. Koska tämä oli Venäjän uuden hallitsijan keisarinna Elisabetin sisarenpoika, olisi luultavaa, että juuri tämä olisi ollut Elisabetin ensimmäinen tarjokas Suomen hallitsijaksi. Myöhemmin Fredrik I:n kuoltua Karl Peter Ulrich olisi valittu Ruotsin kuninkaaksi jolloin Ruotsi ja Suomi olisivat yhteisen hallitsijan myötä jälleen yhtyneet, mahdollisesti  hallitsijalle suopea Venäjä olisi myös suostunut  rajanmuutoksiin.

Kun Suomea puolustava armeija oli elokuun lopulla 1742 antautunut ja maan pääosat olivat venäläisten miehittämiä, suomalaiset tarttuivat Elisabetin manifestin lupauksiin ja erinäisissä yhteyksissä todella pyrkivät valmistelemaan Holsteinin herttuan valintaa maan hallitsijaksi. Käytännössä venäläiset ja erikoisesti Elisabet ei enää ollut aiheesta kiinnostunut. Koska Suomi oli vallattu, oli manifesti jo toteuttanut sen propagandatehtävän, mikä sillä varmasti vähintäänkin oli ollut. Herttua Karl Peter Ulrich oli lisäksi marraskuussa 1742 kääntynyt ortodoksiksi uudella nimellä Peter Feodorovič ja samalla asetettu Venäjän kruununperilliseksi, joten Suomen hallitsijakuvioissa hän ei enää ollut.
Kun arvioidaan suomalaisten aktiivisuutta hallitsijakysymyksessä vuoden 1742 jälkipuoliskolla on muistettava, että heidän näköpiirissään oli vain kaksi vaihtoehtoa: maasta tulisi joko tavallinen venäläinen maakunta tai paremmassa tapauksessa ainakin jossakin määrin itsenäinen ruhtinaskunta Venäjän suojeluksessa. Kolmatta vaihtoehtoa, paluuta Ruotsi yhteyteen, ei kai pidetty enää surkeasti hävityn sodan jälkeen mahdollisena.

Jossittelua voinee ainakin sen verran harrastaa, että ainakaan Venäjän hallitsijana Pietari III (Karl Peter Ulrich) ei tunnetusti kovin hyvin onnistunut, joskin hänen vihamiehensä ovat kenties liikaakin hänen jälkimainettaan mustanneet. Mahdollisuus 1700-luvun puolivälissä olisi ollut, että Suomen olot olisivat muodostuneet samanlaisiksi kuin ns. Vanhassa Suomessa eli Venäjään vuosien 1721 ja 1743 rauhansopimuksissa liitetyillä alueilla.

Cederberg, A. R.
Suomen historia vapaudenajalla 1. - WSOY, 1942

Alanen, Aulis
Suomen historia vapaudenajalla. - WSOY, 1963.

Ns. varhaisista itsenäisyyspyrkimyksistä ja niiden tulkintaeroista suomalaisessa historiantutkimuksessa

Jussila, Osmo
Suomen historian suuret myytit. - WSOY, 2007

Kommentit (0)

Vastauksesi