Kuka oli Hullu David ja miten hän vaikutti Suomeen keskiajalla?

Kuka oli Hullu David ja miten hän vaikutti Suomeen keskiajalla?

Vastaus

”Hullu” Daavid (tai David) oli Vesilahden Anian kylästä kotoisin ollut varakas talollinen, joka veljineen johti syksyllä 1438 Ylä-Satakunnassa puhjennutta talonpoikaiskapinaa. Kapina on Suomen kuuluisin keskiajan talonpoikaiskapina ja tunnetaan johtajansa mukaan Daavidin kapinana. Daavid on myös ehkä keskiajan tunnetuin satakuntalainen. Hänet tunnetaan kuitenkin vain tämän kapinan yhteydestä; kapinaan viitataan muutamissa asiakirjoissa. Kansa muisti Daavidin vielä 1500-luvulla ”talonpoikaiskuninkaana”, mutta Suomen herrat kutsuivat häntä vuoden 1439 sovintokirjeessä ”pirun riivaamaksi” ja drotsi Krister Niilonpoika ”lurjukseksi”. Daavidin suku eli vielä 1500-luvulla Anian kylässä, missä he omistivat Heikkilän talon. Talo oli maakunnan varakkaimpia ja sillä oli omistuksessaan myös eräsijoja. Yksi sukuun kuuluva oli nimismiehenäkin 1570-luvulla. Keskiajan osalta suvusta ei kuitenkaan ole muita tietoja kuin Daavidin toimiminen kapinanjohtajana. On arveltu Daavidin nousun kapinanjohtajaksi johtuneen pikemminkin joistakin henkilökohtaisista syistä ja ominaisuuksista kuin suvun nauttimasta arvostuksesta.

Daavidin johtaman kapinan taustalla ovat talonpoikien nousut Ruotsissa ja muuallakin Euroopassa sekä ajan kiihkeä valtataistelu. Ruotsin talonpoikaislevottomuuksien esimerkillä oli todennäköisesti vaikutusta Daavidin kapinan syntyyn, mutta kapinallisilla tuskin oli mitään suoranaisia yhteyksiä Ruotsiin. Kapinan keskus oli Ylä-Satakunnassa, ja levottomuuksia oli myös Hämeessä ja Karjalassa. Kapina kohdistui paikallisia kruununherroja vastaan, ja tyytymättömyyden tärkein syy olivat raskaiksi koetut verot. Jo ennen kapinan puhkeamista talonpojat olivat olleet pitkään katkeria, ja kun Valtaneuvosto ja Suomen herran eivät olleet ilmeisesti toteuttaneet vuonna 1436 annettuja lupauksia veroalennuksista, suuttumus oli yleistä. Ylä-Satakunnassa täytyi kuitenkin olla muitakin syitä konfliktiin kuin raskaat verot, koska verot olivat yhtä raskaat koko Satakunnassa. Tällöin on viitattu siihen, että Daavidin kapina oli selvästi ylimysvastainen. Tämä piirre oli myös samanaikaisessa Tanskan talonpoikien liikehdinnässä. Syynä ylimysvihaan lienee ollut, että 1300-luvun loppuun asti Ylä-Satakunnan talonpojat saivat elää omissa oloissaan kaukana esivallasta (vastoin kuin esimerkiksi Ala-Satakunnassa), niin että yksikään vouti tai tuomari tuskin asui Ylä-Satakunnassa, mutta sitten tilanne muuttui. 1300-luvun lopussa tai 1400-luvun alussa alueelle asettui ruotsalainen Odygd-suku, joka näyttää vuonna 1438 olleen talonpoikien erityisen vihan kohteena. Lisäksi 1410-luvulla Ylä-Satakuntaan muutti uusi kihlakunnantuomari Pentti Lydekenpoika, joka näyttää heti alkaneen suunnitelmallisesti vallata itselleen hyviä kala-apajia, myllynpaikkoja, liikennesolmuja ja erämaita. Ylä-Satakunnan talonpojat kokivat nämä tulokkaat kilpailijoikseen.

Kapina tuskin kuitenkaan aiheutti kovin suuria yhteenottoja; kiivain kahakka oli Viikin kartanolla Nokialla, missä neljä huovia menetti henkensä. Kuohunnan päätti talonpoikien 9. tammikuuta 1439 Lempäälän Kuokkalassa antama juhlallinen kuuliaisuudenvakuutus, jossa talonpoikien edustajat lupasivat, etteivät enää koskaan nouse esivaltaa vastaan. Kapinallisia kohdeltiin lempeästi. Talonpojat sanoivat katuvansa toimintaansa ja syyttivät johtajaansa Daavidia ja tämän veljeä, jotka olivat muka yllyttäneet heitä. Talonpojille ilmeisesti luvattiin veronalennus ja -tasoitus, mikä toteutettiinkin 1440-luvulla. Talonpoikien alistumisessa ja sovinnon synnyssä merkittävä osuus oli piispa Maunu Tavastilla, mutta asiaan saattoi vaikuttaa myös kruunun lisävoimien lähettäminen Ylä-Satakuntaan.

Kapinan johtaja Daavid pääsi pakenemaan, ja drotsi Krister epäili kesällä 1439 hänen oleskelevan Tallinnassa. Daavidin suku säilytti omistuksessaan Heikkilän tilan Lempäälän Anian kylässä. Tilasta luovutettiin Viikin kartanolle niittyjä sakkohyvityksenä.

Daavidin kapina tuskin järkytti kovin paljon kansan elämää. Siitä ei jäänyt elämään yhtään laulua eikä se säilynyt kansan muistitiedossa enää 1600-luvun alkupuolen jälkeen. Sen sijaan esimerkiksi kertomukset 1520-luvun ”juuttisodasta” elivät perimätietona vielä 1800-luvun lopulla.

Lähteet:

Hornborg, Eirik: Suomen historia. WSOY. Porvoo 1965. Alkuteos Finlands historia. Suomentanut Kai Kaila.

Lindeqvist, K. O.: Suomen historia. WSOY. Porvoo 1926. Kolmas painos.

Manninen, Merja: Ruotsin vallan vuosisadat. Teoksessa: Eepos. Suomen historian käsikirja, s. 62-195. WSOY. Porvoo 2003.

Pirinen, Kauko: Unionin aika. Teoksessa: Suomen historian käsikirja. Edellinen osa, s. 215-277. WSOY. Porvoo 1949.

Suvanto, Seppo: Keskiaika. Satakunnan historia III. Satakunnan Maakuntaliitto, 1973.

Vahtola, Jouko: Keskiaika. Teoksessa: Suomen historian pikkujättiläinen, s. 45-137. WSOY. Porvoo 2003.

Kommentit (0)

Vastauksesi