Kuka oli aikansa hämäräperäinen ”julkkis” Kalpea Kamala?

Kuka oli aikansa hämäräperäinen ”julkkis” Kalpea Kamala?

Olin varmaan 5- tai 6-vuotias kun kuulin aikuisten puhuvan Kalpeasta Kamalasta. Hän oli tuolloin jonkinlainen julkkis, jonka kaikki yrittivät bongata. Jotkut uskoivatkin nähneensä hänet kaupungilla, mutta tuohon aikaan näkyi kyllä muutenkin paljon aneemisia ja kalpeita ihmisiä. Löysin netistä seuraavan jutun: ”Helsingin Sanomat kertoi toukokuussa 1949 pääkaupungin morfiiniliigasta, jonka tunnetuimpia jäseniä oli Kalpeaksi Kamalaksi kutsuttu, noin 30-vuotias akateeminen nainen. Lehdelle myöntämässään haastattelussa nainen kertoi, että liigaan kuului 115 morfiinin käyttäjää, heistä 10 oli naisia. Useimpien riippuvuuden juuret olivat kenttäsairaaloissa, mutta käyttäjäkunnan muutos näkyi”.

Vastaus

Helsingin Sanomien arkistoihin vastausta etsiessä joutuukin turvautumaan. Ensimmäinen maininta Kalpeasta Kamalasta löytyy tammikuulta 1947. "Heroiinin käyttö leviää Helsingissä" oli uutisen aiheena. Lääkintöhallitus oli edellisenä syksynä kiertokirjeessään kehottanut lääkäreitä äärimmäiseen varovaisuuteen heroiinireseptejä kirjoitettaessa. Siitä huolimatta joidenkin henkilöiden kerrottiin saaneen lääkäreiltä heroiinia joskus myös esittäytyen eri nimillä. Ainetta kaupiteltiin "epäilyttävissä kuppiloissa" ja lehden toimittajat kävivät tutustumassa yhteen niistä siviilipukuisten poliisien kanssa. Tilannetta seurasi ratsia, jossa pidätettiin useita paikalla olleita. Juuri mitään ei löytynyt. "Kuulustelussa selvisi syykin tähän asiantilaan. Pidätettyjen heroinistien iloksi ja poliisin suruksi odotettu myyjä, Kalpeaksi Kamalaksi sanottu naishenkilö ei vielä ehtinyt saapua paikalle."

Vain parin päivän kuluttua tästä lehti kertoi jutussaan toimitukseen saapuneesta kirjelippusesta ja sen mukana tulleesta nivaskasta, joka sisälsi kymmenittäin vanhoja reseptejä. "Olemme lopettaneet dullan käytön", luki epäuskottavan oloisessa kirjeessä. Resepteissä oli lääkärien nimiä ja ne toimitettiin Lääkintöhallituksen tarkistettavaksi. Vielä tuohon aikaan heroiinia käytettiin yskänlääkkeenä ja erinäisten särkyjen lievityksessä. Artikkelin loppukaneettina olikin: "Meillä ei ole aikaisemmin käytetty heroiinia huumausaineena. Sen väärinkäyttö on alkanut vasta sodan aikana, joten on ollut ehkä outoa äkkiä ryhtyä noudattamaan tämän aineen määräämisessä sen suurempaa varovaisuutta kuin muidenkaan lääkkeiden."

6.5.1949 Helsingin Sanomat kirjoitti morfinistiliigasta, johon kuului otsikon mukaan 115 henkilöä. Kalpea Kamala saapui lehden toimitukseen haastateltavaksi. Noin kolmikymppiseksi, korkeakoulututkinnon suorittaneeksi ja sivistyneeksi kuvailtu nainen kertoi avoimesti aineen vaikutuksista, käyttömääristä ja riippuvuuden aiheuttamista hankaluuksista. Morfiiniin oli siirrytty heroiinin hankkimisen vaikeuduttua. Hän mainitsee olleensa sairaalassa hoidettavana lukuisia kertoja ja epäilee omia mahdollisuuksiaan päästä irti huumeista vähäisiksi. Hän myös kuvailee myyjäportaan ja käyttäjien toimintaa sekä narkomaanien ankeaa elämäntilannetta. Toiveena oli saada kunnollista hoitoa ja vieroitusta itselleen ja kohtalotovereilleen: "Kun kerran keksitään syöpälääkkeitä yms. niin miksei kukaan uhraa ajatustakaan morfinismia parantavan lääkkeen keksimiseen?"

Kalpea Kamala mainitaan lehdessä vielä muutamaan otteeseen pikku-uutisissa, viimeisen kerran vuonna 1954 näpistyksestä tulleen tuomion yhteydessä.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Vastauksesi