Kuka keksi pienoismallimaailmavideot?

Kuka keksi pienoismallimaailmavideot?

Tv:ssä esitetään Jörg Deiberin Pieni suuri maailma -videoita, joissa nopeutuksella ja rajoitetulla tarkennuksella ihmiset, luonto, koneet ja ympäristö näyttävät pienoismalleilta. Muistelen, että suomalainen Miklos Gaal olisi tehnyt näitä jo reilusti yli kymmenen vuotta sitten. Onko tälle "keksinnölle" äitiä tai isää?

2 vastausta
17.05.201423:32
13255
45

kiitos taas kerran, K.K! tuossa lähteessä vältetään huolella mainitsemasta tarkkoja vuosilukuja ja syy-seuraussuhteita. kysehän on kahden erillisen asian yhdistämisestä, josta tuo hassu efekti syntyy. kyllä sen joku jossain (ja ehkä joku toinen samoihin aikoihin jossain muualla, vrt. lennätin) on hoksannut: "hei vitsi, kaverit, mä tajusin just, et kun mä vahingossa tein näin ni täst tuli tällane jännä!" en pane päätäni pantiksi, mutta muistelisin, että mainitsemani miklos gaal teki noita videoita vuosituhannen vaihteessa siten, että blur saatiin aikaan rasvaamalla osa kameran linssistä; konsti, jota taide- ja varsinkin muotivalokuvaajat ovat pitkään käyttäneet. tämän rajatun tarkkuusalueen ovat japanialaiset kamerainsinöörit sittemmin siirtäneet tuotteisiinsa ominaisuudeksi, kun kerran kiinnostusta efektille on. kysymykseni tarkoitus oli udella, milloin ja mahdollisesti kenen toimesta nämä "pienoismallielokuvat" olisivat ensi kertaa tulleet julkisuuteen.

Kommentit (0)
17.05.201422:15
45213
24

Teknisesti taitaa mennä Nikonin piikkiin. Ks. lähde.

Siis tilt-shiftillä saadaan aikaan se rajattu tarkkuusalue, joka luo pienoismallivaikutelman. Nopeutukset ovat sitten ihan "normaalia" videoeditointitouhua, tuskin sille "keksijää" löytyy.

Kommentit (0)

Vastauksesi