Kuka keksi kirosanat?

Kuka keksi kirosanat?

4 vastausta

Suomen kielen kirosanoina käytetyt sanat, kuten monet muutkin suomen kielen sanat, ovat satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhoja. Melkein kaikilla kirosanoilla on ollut alkujaan, ja on edelleenkin, kristinuskoon liittyvä tarkoite. Mikäli sana on ollut käytössä suomen kielessä jo ennen kristillistä aikaa, sen tarkoite on tuolloin ollut toinen kuin myöhemmin (ja nykyään) kristillisenä aikana. Sanoja on alettu käyttää kirosanoina ilmeisesti keskiajalla, sen jälkeen kun suomalaiset olivat kääntyneet kristinuskoon noin vuonna 1150. Tarkemmin ei voida sanoa, kuka tai ketkä ovat ensimmäisinä ottaneet käyttöön nykyiset kirosanamme.

Kirosanoina käytettävien suomen kielen sanojen alkuperää selvitetään esimerkiksi teoksessa Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY sanakirjat. Juva 2004. 1633 sivua. Teos kuuluu HelMet-kirjastojen kokoelmiin. Kirosanojemme tarkoite ja alkuperä ovat Häkkisen mukaan seuraavat:

Perkele: Sana merkitsee sielunvihollista, pirua. Yleisimmin hyväksytyn selityksen mukaan perkele on lainaa balttilaisesta ukkosenjumalan nimestä, joka liettuassa on perkunas, latviassa perkons ja muinaispreussin kielessä percunis. Sanan on toisaalta arveltu olevan lainaa germaanisista kielistä.

Perhana: Sana on todennäköisesti muunnos sielunvihollisen (perkeleen) nimestä. On esitetty myös germaanisen lainan mahdollisuutta, jolloin perhana voisi olla samaa juurta kuin muinaisten skandinaavien jumalan nimi Fjorgyn. Sanasta perhana on ensimmäinen kirjallinen maininta vasta vuodelta 1860.

Saatana: Sielunvihollista merkitsevä sana saatana on lainattu suomen kieleen todennäköisesti muinaisruotsista keskiajalla kristinuskon välityksellä. Alkuaan sana juontuu hepreasta, jossa sãtãn merkitsee vastustajaa. Sana on levinnyt Raamatun välityksellä kreikan ja latinan kautta moniin maailman kieliin. Suomen kirjakielessä saatana on esiintynyt Agricolasta alkaen.

Saakeli: Sana on muunnelma sielunvihollisen nimestä saatana. Suomen kirjakielessä saakeli on mainittu ensimmäisen kerran 1700-luvun lopulla.

Saamari: Sana on ilmeisesti myös muunnelma sielunvihollisen nimestä saatana. Toisen selityksen mukaan saamari olisi muunnelma neitsyt Maarian latinankielisestä nimestä Santa Maria. Saamari-sanasta ei ole kuitenkaan tietoja vanhasta kirjakielestä, joten ei ole todisteita siitä, että sana olisi ollut käytössä jo katolisella ajalla. Saamari-sana voi siis olla myöhempää perua.

Helvetti: Taivaan vastakohtaa kristinuskossa edustava sana helvetti on laina ruotsin kielen sanoista helvete tai helvite. Tämä sana on alun perin ollut yhdyssana, jonka alkuosa on merkinnyt muinaisten germaanien kuolemanvaltakuntaa ja jälkiosa rangaistusta. Suomen kirjakielessä sana helvetti on esiintynyt Agricolasta alkaen.

Jumalauta: Tätä sanaa ei ole Häkkisen teoksessa. Sanalla ei ole sellaista tarkoitetta kuin muilla kirosanoilla. Sana on selvästi väännös sanoista Jumala auta. Tästä pyynnöstä, johon sisältyy Jumala-sana (Jumalan nimi), on ehkä tullut kirosana, koska Raamatussa kielletään mainitsemasta turhaan Herran nimeä.

Kommentit (0)
07.07.201618:37
8637
44

Kiitos Lahja Kotka, hieno täydennys. Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen, veikaanpa että kiroilu on paljon vanhempi kuin kieli. Simpanssitkin viskaavat ulosteita niiden päälle joista eivät pidä.

Kommentit (0)
07.07.201617:50
14355
32

Vanhemmasta kirjallisuudesta olen joskus löytänyt paholaiseen liittyvät brittitermit dickens ja deuce.

dickens - joka ei tarkoita kuitenkaan Charles D.tä, vaan on kuulemma Shakespearesta. Saattaisi olla väännetty brittien pirusta käyttämästä nimityksestä Old Nick.

Paholaista on myös kutsuttu englantilaisella kielialueella nimillä Old Bogey, Old Scratch jne. Joita ei ehkä ole taas huudeltu, vaan johon on viitattu muuten. Toisinaan vähätellen tai käyttäen jonkinlaista diminutiivia, johon viitataan sanalla Old, vanha. Otuksesta on toisinaan puhuttu nimityksellä Poor Devil - onhan meilläkin ollut käytössä termi piruparka. Paholaisen viite vanha Käärme (Old Serpent) on peräisin Raamatusta.

Englannissa on old-tehostetta viljelty 1600- ja 1700-lukujen kirjallisuudessa. Old Nick näyttäisi ilmestyvän 1600-luvun puolivälissä Edmund Gaytonin runossa, jossa se rimmaa sanan trick kanssa. Runoilijan keksintöäkö ainoastaan?

Erään nettilukijan ajatus on taas se, että Nick tulisi halveksivasta nyökkäyksestä, jollaisia saatettiin osoittaa henkilöille, joita ei kunnioitettu. - sanan nickname taas oletetaan tulevan keskiaikaisesta englannin kielestä an ekename (<- eaca, lisääntyä) huolimattomasti äännettynä. Ei siis mitään pirua taustalla?

Francis Grosen kirjoituksessa naisen luomisesta (1785) selvitetään Old Nickin ja Old Scratchin alkuperä, eräs versio, samoin kuin kuulemma mainitaan nimitykset Old Roger, Old One ja Old Harry. Mutta näitäkään nimityksiä ei käytettäne varsinaisesti kiroilussa, vaan lauserakenteissa "mustasukkainen kuin piru" (jealous as the Old Scratch) yms. viitteissä.

deuce - jota käytetään kaiketi yleisemmin joidenkin pelien yhteydessä, korttipelien ja tenniksen suhteen, ilmeisesti tilanteissa, jotka liittyvät kakkoseen tai kahdella jaollisiin lukuihin. 

Oletan, että katoliset anglosaksit kutsuvat avukseen Pyhää Neitsyttä ja eri pyhimyksiä yhtä hyvin kuin muidenkin maiden katoliset.

Ehkäpä sanavalintoihin vaikuttaa se, että suomalaiset siirtyivät kristinuskoon niin myöhään, ja saattoivat vielä sittenkin vedota pakanallisiin jumaliinsa, kun taas briteissä oltiin kristittyjä jo 600-luvun alussa?

Kiroiluihin kuten moniin muihinkin sananvalintoihin on vuosien varrella vaikuttanut se uskomus, että se. mitä kutsutaan, todellakin tulee - ja se, mistä puhutaan, ilmestyy paikalle. Tähänhän liittyvät myös eläinten lempinimet kuten mesikämmen jne. Niinpä sielunvihollistakin koskevaa terminologiaa on voitu kätkeä sellaisiin muotoihin, että sitä on hankala nykyihmisen löytää.

 

Kommentit (0)
07.07.201615:15
8637
26

Engalnnin kielessä kirosanoiksi mielletään jumaluuden eri muotoihin viittaus (minua on jopa toruttu kiroilusta kun erehdyin sanomaan gosh, jolloin vasta hoksasin tarkistaa mitä se tarkoittaa). Suomen kielessä sen sijaan suositaan enemmän viittauksia vastapuoleen, vaikka toki jumalauta ja jestas ovat myös käytössä. Olen yrittänyt löytää sanoja satan tai devil tai niihin perustuvia kirosanoja englannin kirosanojen luetteloista, mutta löydän vain hell ja heck -sanat. Suomessa vedotaan saatanaan ja perkeleeseen ja näiden synonyymeihin silmiinpistävän paljon. Tosin perkele on alkuaan ollut (myönteinen) jumala, mutta se muuttui kirosanaksi kun kristinusko leimasi sen (hänet?) pakanalliseksi. Kerran kun mainitsin tästä kansainvälisellä keskustelupalstalla, englantia puhuvat olivat ihmeissään. Heille kiroilu on nimenomaan sitä että turhaan lausutaan herran nimi. Seksuaalisuuteen, ruumiinosiin ja eritteisiin viittaavat sanat toki ovat samanlaisessa käytössä.

Kommentit (0)

Vastauksesi