Kuinka voimakas kirosana "crap" on?

Kuinka voimakas kirosana "crap" on?

Ihmettelen, kun kyseistä sanaa on käytetty mm. Sonic the Hedgehog -sarjakuvassa muutamaan otteeseen, vaikka lehden kohderyhmänä ovat lapset ja nuoret. Olen aina kuvitellut sanan "crap" olevan yhtä voimakas kirosana kuin "shit", mutta ilmeisesti se ei olekaan?

Vastaus

Crap on lievempi kiertoilmaus shitille. Kuinka lievänä sitä pidetään riippuu hieman ajasta, paikasta, käyttötavasta ja yleisöstä. Yhdysvalloissa se on ainakin yleisesti melko lievä. Sitä on voitu käyttää melko vapaasti valtavirtatelevision ohjelmissa, kun taas shit oli kauan täysin ja on pitkälti edelleenkin pannassa. Joidenkin mielestä se on vain hieman alatyylinen slangi-ilmaus, lievempi kuin esimerkiksi damn. Varsinkin kun sitä käytetään merkityksessä "roskaa, hölynpölyä", ei sitä välttämättä pidetä lainkaan loukkaavana. Isossa-Britanniassa sen sijaan ilmausta pidetään ilmeisesti hieman voimakkaampana. Monimerkityksellisyys ja esiintyminen erilaisissa idiomeissa tekee hankalaksi sanoa yksituumaisesti, milloin sanaa voidaan pitää loukkaavana ja milloin ei. Nuorisolle sana on luultavasti joka tapauksessa yleisempi ja lievempi kuin vanhemmille polville. 

Kommentit (0)

Vastauksesi