Kuinka paljon bändin soittajat saa

Kuinka paljon bändin soittajat saa

Ajatellaan esim. vaikka Juha Tapion suuosikkikappaletta. Saako bändin pojat samanverran korvausta esim rumpali ja basisti ? Saako kertakorvauksena vai pyöriikö tili joka kerta kun biisi soi radiosta. Entä jos on studiomuusikko? Ihan vaan uteliaisuuttani kysellen

Vastaus

Esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö Gramex, joka jakaa radiosoitosta korvauksia äänitteellä esiintyville muusikoille, linjaa verkkosivuillaan näin: "Äänitteen käytöstä maksetusta korvauksesta yhtye saa puolet (50%) ja tuottaja toisen puolen (50%). ... Ellei äänitteellä ole erityistä solistia, taiteilijaosuudet jaetaan taiteilijoiden kesken siinä suhteessa kuin heidän suorituksiaan on äänitetty levylle. Jos joku esimerkiksi laulaa levylle päällekkäisäänityksillä kolmiäänisen taustakuoron, hän saa kolme muusikko-osuutta. Jos äänitteelle on ilmoitettu solisti, solisti saa 50 % taiteilijoiden osuudesta. Toinen puolisko taiteilijoiden osuudesta jaetaan sitten muiden taiteilijoiden kesken heiltä äänitettyjen suoritusten suhteessa."

Lisäksi kappaleen tekijät (säveltäjät, sanoittajat, sovittajat) saavat radiosoitosta omat korvauksensa.

Mielenkiintoinen läpivalaisu hittikappaleen tuotoista on Anssi Kelan vuoden 2014 kirjoitus "Mitä hittibiisillä tienaa?", jossa hän paljastaa muun muassa, että "Levoton tyttö" -kappaleen 6189 radiosoitosta Teoston tilittämä summa oli 37 769 euroa, kun taas Gramexilta tuli 20 944 euroa. Tässä tapauksessa kaikki raha tuli Kelalle, joka oli tuottanut ja äänittänyt kappaleen kokonaisuudessaan itse, mutta normaalitilanteessa Gramexin jakama summa olisi siis jäänyt tuottajan, solistin ja muun yhtyeen jaettavaksi Gramexin kaavan mukaan. Yhtyeen rivijäsenten saama osuus radiosoiton tuotoista on siis huomattavasti pienempi kuin solistin ja lauluntekijöiden.

Kommentit (0)

Vastauksesi