Kuinka kova pakkanen pitäisi tulla, että kaikki puut Suomessa kuolisivat?

Kuinka kova pakkanen pitäisi tulla, että kaikki puut Suomessa kuolisivat?

Vastaus

Täysikasvuiset puut kestävät pakkasta paremmin kuin aivan nuoret taimet. Havupuut kestävät pakkasta yleensä sitä paremmin, mitä kuivemmalla alueella ne kasvavat. Suomessa puut ovat mukautuneet kestämään kylmyyttä. Syksyn tullen kasvu loppuu ja ja versojen päihin kasvavat päätesilmut eli niin kutsutut talvisilmut. Puu menee lepotilaan ja vettä poistuu solujen sisältä. Jos talveen valmistautuminen onnistuu hyvin, kestää puu kovaakin pakkasjaksoa. Toivottavaa olisi riittävä lumikerros kovien pakkasten aikana. Puiden juuristo on kylmyydelle arempaa kuin maanpäälliset osat. Lumi olisikin toivottavaa, se toimii hyvänä eristekerroksena.

Havupuumme saattaisivat tutkijoiden mukaan sietää jopa -70 asteen pakkasia, jos sellaisia Suomessa esiintyisi. Suuret lämpötilavaihtelut aiheuttavat puihin halkeamia. Koivut ovat havupuita herkempiä halkeamille, mutta puu ei yleensä kuole pakkashalkeaman vuoksi. Myös koivun pakkasenkestävyys on havupuiden luokkaa.

Kommentit (0)

Vastauksesi