Kiitos vastauksesta.

Kiitos vastauksesta.

Kiitos vastauksesta. Ennen kuin Suomessa otettiin kieltolaki käyttöön, niin oltiinko sitä ennen harkittu vaihtoehtoja, kuten valtion myyntimonopoli, jollainen perustettiin kun kieltolaki kumottiin?

Ennen kuin kieltolaki tuli voimaan, mitkä paikat saivat myydä juomia? Baareissa ja ravintoloissa oli varmaan tarjoilua. Entä missä paikoissa sai ostaa pulloja mukaan? Myytiinkö alkoholia tavallisissa kaupoissa vai erillsissä viinakaupoissa?

Muista maista vielä. Oliko niin että Saksassa, Tanskassa, Puolassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa ei ollut kieltolakia käytössä, kun kerta noista maista salakuljetettiin Suomeen alkoholia? Entä muissa Euroopan maissa? Jotenkin voisi tavallisella päättelyllä todeta ettei ollut, koska noissa maissa on pitkät perinteet oluen ja viinin valmistuksella.

Vastaus

Ennen kieltolain voimaanastumista 1.6.1919 tilanne oli sekava. Alkoholiasioista määräsivät monet erilliset säädökset eikä yhtenäistä lakia ollut.

Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä keisarillisella "armollisella asetuksella" 18.11.1914 määrättiin, että sotatilan aikana juotavaksi tarkoitettuja alkoholituotteita saivat myydä vain ensimmäisen luokan ravintolat, jotka joutuivat maksamaan valtiolle tästä oikeudesta. Huomattava on, että näissä oloissa suuriruhtinaanmaan oma poliittinen toiminta oli lamassa eikä eduskuntaa edes kutsuttu kokoon kevään 1914 jälkeen ennen kuin vuonna 1917.

Omat lakipykälämme olivat sen jälkeen kun kotipoltto oli kielletty vuoden 1866 alusta yhä enemmän pyrkineet rajoittamaan alkoholijuomien tuotantoa ja kauppaa. Kieltolailla oli paljon kannatusta eri kansalaispiireissä ja sen voimaan saattamista oli pyritty vauhdittamaan lukuisilla valtiopäiväaloitteilla ja kansalaisanomuksilla. Ensimmäinen yksikamarinen eduskuntamme hyväksyikin 31.10.1907 yksimielisesti raittiusaktivistien valmisteleman kieltolain. Senaatti, maan hallitus, ei kuitenkaan ollut halukas viemään asiaa eteenpäin ja se raukesi. Nihkeyttään senaatti perusteli taloudellisilla syillä (verotulojen menetys, alkoholialan ammattilaisten mahdolliset korvausvaatimukset, ulkomaankaupan vaikeutuminen). Eduskunta muokkasi jossain määrin lakia ja hyväksyi sen uudelleen 15.11.1909. Uusi senaatti, joka ei enää koostunut meikäläisistä poliitikoista vaan pitkälti venäläistyneistä virkamiehistä, ei myöskään tuntenut monista anomuksista huolimatta tarvetta viedä lakia keisari/suuriruhtinaan vahvistettavaksi.

Ennen yllä mainittua keisarillista asetusta alkoholikauppaa rajoittivat monet erilaiset lait ja sää-dökset eikä tässä ole mahdollista esitellä kuin vain muutamia yksityiskohtia.
Paloviinapolttimon perustamiseen edellytti, että kunta oli antanut siihen suostumuksen, minkä ohella vaadittiin maalla lääninhallituksen ja kaupungissa maistraatin lupa. Paloviinan tukku-myynti oli luvanvaraista ja mahdollista vain kaupungeissa. Myyntiin tarvittiin kaupunginvaltuuston tai raastuvankokouksen sekä maistraatin suostumus. Viime mainitun kieltäytyessä tarvittiin lisäksi lääninhallituksen lupa. Vähittäismyyntiin tarvittiin vastaavat luvat ja ne olivat voimassa tarkasti määritellyllä alueella ja enintään kahden vuoden ajan. Maaseudulla paloviinan ja viinien vähittäismyynti ei pääsääntöisesti ollut lainkaan luvallista. Anniskelu oli niin ikään pääsääntöisesti luvallista vain kaupungeissa ja vain ruoan kanssa. Sekin edellytti kunnallista lupaa, joka oli määräaikainen. Paloviinan anniskeluoikeudesta suoritettiin valtiolle veroa.

Kaupungeissa luottamusmieselimet saattoivat antaa paloviinan vähittäismyynti- ja anniskeluoikeuden kokonaan tai osittain aina kahdeksi vuodeksi yhtiölle, jonka tavoitteena oli juoppouden ehkäiseminen eikä mahdollisimman suuren taloudellisen voiton saavuttaminen (ns. Göteborgin järjestelmä). Yhtiön osakkaat saivat vain pienen koron ja varsinainen voitto suunnattiin hyväntekeväisyyteen (terveydenhoito, koulutoimi, köyhäinapu jne.). Esimerkiksi Helsingissä Rikhardinkadun kirjastorakennus (vuoteen 1986 pääkirjasto) rakennettiin pääosin paikallisen anniskeluyhtiön lahjoittamin varoin. Tällaisia monopoliyhtiöitä toimi jokseenkin jokaisessa Suomen kaupungissa.

Yllä oleva osoittaa, että lainsäädäntömme ennen kieltolain voimaan astumista antoi kunnille sangen suuren vallan päättää alkoholiasioista. Kun valtakunnallista kieltolakia ryhdyttiin valmistelemaan oli ainoana vaihtoehtona se, että asiasta päättäminen olisi jätetty kunkin kunnan harkintaan.

Kun tsaarinvalta kaatui Venäjällä maaliskuussa 1917 saattoi poliittinen elämä Suomessa normalisoitua. Eduskunta saattoi kokoontua kolmen vuoden jälkeen ja senaatti muodostettiin kotimaisista kärkipoliitikoista. Vahvistuksen saaminen vuonna 1909 päätetylle kieltolaille oli ensimmäisiä asioita, jotka nousivat eduskuntatyöskentelyssä esille. Senaatin hoputtamana Venäjän väliaikainen hallitus vahvisti 29.5.1917 kieltolain ja sen voimaantulopäiväksi määrättiin 1.6.1919.

Seuraavat kaksi vuotta olivat sekavia aikoja alkoholioloissamme. Oli epäselvää, olivatko venä-läisten maailmansodan johdosta antamat määräykset oikeudellisesti päteviä. Kieltolain toi-meenpanoa valmistelemaan asetettu komitea ehdotti mm. väliaikaisen kieltolain säätämistä, mutta tämä hanke raukesi. Elintarvikelain perusteella senaatti takavarikoi syyskuussa 1917 kaikki alkoholijuomavarastot. Levottomien yhteiskunnallisten olojen vuoksi - ennen kaikkea kevään 1918 sisällissota - yleinen lainkunnioitus maassa heikkeni. Alkoholirikosten valvontaa ei juurikaan ollut järjestetty ja rahan arvon romahtamisen vuoksi ei lakien määräämillä sakkorangaistuksilla ollut suurtakaan merkitystä. Toisaalta myös kieltolain vastustajien määrä ja aktiivisuus lisääntyi ennen sen voimaan tuloa.

Ståhlberg, Kaarlo Juho
Suomen hallinto-oikeus : sisäasiain hallinto. - Otava, 1915.

Harmaja, Leo
Gööteporin järjestelmä
(Tietosanakirja 2 : Confrater-Haggai. - Tietosanakirja, 1910)

Hytönen, Viljo
Väkijuomalainsäädäntö
(Tietosanakirja 10 : Työehtosopimus-Öölanti. - Tietosanakirja, 1919)

Tuominen, Uuno
Suomen alkoholipolitiikka vuosisadasta toiseen. - Akateeminen raittiusliitto, 1981.

Hytönen, Viljo
Suomen kieltolakiliikkeen historia. - Edistysseurat, 1919.

Itämeren rantavaltioissa ei Suomen kieltolain aikana näytä olleen yleisiä kieltolakeja (paitsi Neuvosto-Venäjällä).

Neuvostokauden virolaisen tietosanakirjan 'Eesti nõukogude entsüklopeedian' (4. osa, kee-luseadus) mukaan Virossa oli vuoteen 1920 kieltolaki, joka lienee venäläisvallan peruja eli ensimmäisen maailmansodan vuoksi Venäjällä aikanaan määrätty tilanne.

Latviasta ei varmoja tietoja ole. Marjo Melan 'Latvian historia' ei sellaisesta mitään puhu, eivät myöskään Latvian historiaa esittelevät wikipedia-artikkelit.

Liettualaiset tietosanakirjat, emigranttien julkaisema 'Lietuvių enciklopedia' (24. osa, prohibicija) ja neuvostokauden 'Lietuviškoji tarybinė enciklopedija' (10. osa, sausasis įstatymas), eivät mainitse liettualaista kieltolakia.

Puolalainen tietosanakirja 'Wielka encyklopedia PWN' (22.osa, prohibicja) ei tunne puolalaista kieltolakia. Wikipedia-artikkeli (http://pl.wikipedia.org/wiki/Prohibicja ) mainitsee, että alkoholin lyhytaikaisia myyntikieltoja on joskus pantu toimeen erilaisten tapahtumien (vaalit, paavi Johannes Paavali II:n vierailut) yhteydessä. Ainakin heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen maassa oli mahdollista säätää kunnallisia kieltoja.

Saksalaiset tietosanakirjat ja saksalainen wikipedia (http://de.wikipedia.org/wiki/Prohibition#Alkoholprohibition ) eivät tunne sikäläisiä kieltolakikokeiluja.

Tanskassa oli jo 1800-luvulla syntynyt aktiivinen raittiusliike, jonka vaatimuksesta kansanäänestyksillä hyväksytyt kunnalliset alkoholin myynti- ja anniskelukiellot tulivat v. 1912 mahdollisiksi. Ajanjaksona 27.2.1917-26.3.1917 koko maassa oli voimassa väliaikainen kieltolaki. 1920- ja 1930-luvuilla monissa kunnissa oli voimassa alkoholin myynti- ja anniskelukieltoja.
Tanskaan kuuluvilla Färsaarilla toteutettiin v. 1907 kansanäänestys, johon myös naiset saivat osallistua. Äänestyksessä kiellon puoltajat saivat ylivoimaisen enemmistön 3558-137. Kieltola-kia lievennettiin myöhemmin, sen viimeiset rajoitukset poistettiin vasta v. 1992.
http://no.wikipedia.org/wiki/Alkoholforbudet_p%C3%A5_F%C3%A6r%C3%B8yene

Hytönen, Viljo
Juovutusjuomakielto meillä ja muualla. - Edistysseurat, 1922

Kommentit (0)

Vastauksesi