Kesäkurpitsasta saippuaa?

Kesäkurpitsasta saippuaa?

Kesäkurpitsaa leikatessani havaitsin, että sormeni tulivat liukkaiksi, aivan kuin niissä olisi saippuaa. Mikähän ilmiö sen selittää?

Vastaus

Yrityksistä huolimatta en löytänyt verkosta selitystä havaitsemallesi ilmiölle. Eräässä reseptissä todetaan, että kesäkurpitsan kuori muuttuu liukkaaksi, kun vihannesta kuoritaan. Todennäköisesti ilmiön taustalla on kesäkurpitsan sisältämä runsas määrä nestettä. Moniin kesäkurpitsaresepteihin kuuluu työvaihe, jossa kesäkurpitsasta "hikoilutetaan" liika neste pois esimerkiksi uunissa. Suuri nestepitoisuus on merkki vihanneksen korkeasta laadusta. Isoimmat kesäkurpitsat kuivuvat sisältä ja maistuvat puisilta, minkä vuoksi kannattaakin suosia pienempiä mutta painavampia yksilöitä.

Keskustelupalstoilla moni puolestaan kertoo kesäkurpitsan käsittelyn aiheuttaneen heille käsien ihon kuivumista ja jopa ihottumaa, mikä on mielenkiintoinen havainto suhteessa vihanneksen suureen nestepitoisuuteen ja jopa liukkauteen.

Mainittakoon lopuksi, että kesäkurpitsaa todella käytetään myös saippuanvalmistuksessa: kenties nestepitoisesta rakenteesta on siinä hyötyä.

Jatkotoimenpiteenä suosittelen ottamaan yhteyttä Hyötykasviyhdistykseen, jotta arvoitus ratkeaa.  

Kommentit (1)
Saippua tehdään rasvasta, joten kesäkurpitsan vesimäärällä ei ole sen kanssa mitä... Saippua tehdään rasvasta, joten kesäkurpitsan vesimäärällä ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Minusta myöskään liukkaus ei selity pelkälä vedellä, vaan kurpitsan pinnasta varmaankin irtoaa jotain muutakin kuin vain vettä.
29.4.2016 15:46 Telttu Ella 18638

Vastauksesi